Laaja tanskalaistutkimus: Aamupahoinvointilääke ei vaaranna sikiötä

Yli puolet naisista voi pahoin raskauden aikana, ja yli kymmeneosa tarvitsee lääkehoitoa. Tanskassa tehty tutkimus selvitti, miten se sikiöön vaikuttaa.

Ulkomaat

Tanskassa tehdyn mittavan tutkimuksen mukaan lääke, jolla lievitetään etenkin alkuraskauden aikana iskevää aamupahoinvointia, on sikiölle turvallinen. Aamupahoinvointia on lääkitty ondansetronilla jo parikymmentä vuotta, mutta lääkkeen vaikutusta sikiön hyvinvointiin ei ole aiemmin selvitetty kovinkaan perusteellisesti, tutkijat sanovat.

New England Journal of Medicine -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa selvitettiin yli 600 000 tanskalaisnaisen raskaudenaikaiset oireet. Noin viidennes oli käyttänyt ondansetronia.

Tutkijat vertasivat keskenmenojen, sikiökuolemien ja keskossynnytysten määrää ja lasten syntymäpainoa. Tulokseksi he saivat, ettei pahoinvointilääkkeellä ollut merkittävää vaikutusta mihinkään niistä.

Ondansetronia käytetään pahoinvoinnin helpottamiseen myös muun muassa syöpähoitojen yhteydessä, mihin se alkujaan kehitettiinkin. Yhdysvaltain lääkevirasto ilmoitti toissa vuonna, että joissakin tapauksissa yhdistelmä voi aiheuttaa hengenvaarallisen rytmihäiriön.

Lähteet: AFP, Yle Uutiset