Kiinalainen ravintola poisti rasistiseksi moititun kyltin ikkunastaan

Kyltti kielsi koirat ja asiakkaat, jotka tulevat Kiinan kanssa aluekiistoissa olevista maista.

Ulkomaat

Kiinalaisravintolan johtaja on joutunut rasismisyytösten kohteeksi ikkunaan ripustetun kyltin takia. Pekingiläisravintolan ikkunassa luki teksti ”tämä myymälä ei ota vastaan japanilaisia, filippiiniläisiä, vietnamilaisia ja koiria” sekä englanniksi että kiinaksi. Kaikki kyltissä luetellut maat ovat aluekiistoissa Kiinan kanssa.

Ravintolan johtaja suostui ottamaan kyltin pois rasismisyytösten jälkeen. Hän ei kuitenkaan suostu pyytämään anteeksi tekstin aiheuttamaa mielipahaa ja sanoo, että hän kadu asiaa.

Kuvat kyltistä levisivät mediassa Vietnamissa ja Filippiineillä eilen keskiviikkona. Molemmat maat ovat osallisina saarikiistassa Kiinan kanssa. Kyltistä kirjoitettiin tuhansia viestejä sosiaalisessa mediassa ja verkkolehtien keskustelupalstoilla.

Ravintolan johtaja kertoo ottaneensa kyltin pois, koska ”siitä oli paljon vaivaa”.

- En kadu yhtään. Sain vain liian monia puheluita asiasta, Wang-niminen johtaja kommentoi.

Wang arvelee, että ihmiset ovat voineet käsittää viestin tarkoituksen väärin. Hänen mukaansa sen tarkoitus oli vain kertoa, ettei ravintola palvele kyseisistä maista tulevia asiakkaita.

Kiinalla ja Japanilla on meneillään erillinen aluekiista Itä-Kiinan meren saarista. Mailla on myös erimielisyyksiä Japanin siirtomaamenneisyydestä.

Lähteet: AFP