Häkämies ohjeistaa hallitusta - "jonkintyyppistä henkilöverotuksen alentamista"

EK:n toimitusjohtajan mukaan hallitus voisi tarjota työntekijöille verohelpotusta, kun työnantajat jäädyttäisivät palkankorotukset.

talous
EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies Helsingissä 4. helmikuuta 2013.
EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies Helsingissä 4. helmikuuta 2013.Markku Ulander / Lehtikuva

- Maan hallitus on parhaillaan koolla omassa puolivälin tarkastuksessaan. Sieltä on esitetty toiveita, olisiko mahdollista jatkaa voimassa olevaa raamisopimusta, EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies perustelee ehdottamaansa palkkaratkaisua.

EK yllätti torstaina kertomalla, että se voi neuvotella keskitetystä palkkaratkaisusta. Ehtona on kuitenkin, että itse palkankorotukset pysyisivät nollassa kaksi vuotta.

- Lähtökohtana on työllisyyden parantaminen, joka edellyttää nollaratkaisua palkankorotuksissa. Jotta palkansaajien ostovoima kehittyisi, se edellyttää, että hallitus tavalla tai toisella tukisi tätä palkkaratkaisua.

Häkämiehen mukaan tämä tukeminen voisi olla esimerkiksi "jonkintyyppistä henkilöverotuksen alentamista".

- On hyvä muistaa, että prosentti veronalennuksissa vastaa neljää prosenttia palkankorotuksissa monilla tulotasoilla, Häkämies sanoo.

- Tästä pitää saada kokonaisuus, jossa kaikki voittaa ja ennen kaikkea saamme työllisyyskäänteen tehtyä.