TV-tutuilla hoppareilla houkutellaan uutta yleisöä Aura Festiin

Cheekin, Elastisen ja Uniikin toivotaan keräävän uutta kävijäkuntaa kesän päättävään Aura Festiin. Turkuun houkutellaan myös maailmanluokan hiphop-tähteä. Festarin jatkoksi Barkerinpuistossa esiintyy teinitähti Robin omassa konsertissaan.

musiikki
Cheek (Jare Henrik Tiihonen)
Yle

Kolmatta kertaa järjestettävä Aura Fest pyrkii kasvattamaan kävijämääräänsä ja vakiinnuttamaan asemansa valtakunnallisesti. Tutut kotimaiset kärkinimet päättävät koululaisten kesälomakauden elokuun toisena viikonloppuna.

Aikuisyleisöä järjestäjät odottavat paikalle entistä enemmän. Viimeisen vuoden aikana monet hopparit ja räppärit ovat saaneet televisio-ohjelmien myötä uusia ystäviä.

Aura Festin esiintyjistä Cheek itketti tytärten lisäksi äitejä Vain elämää -ohjelmassa (Nelonen), Elastinen tuomaroi toista kautta Voice of Finlandissa (Nelonen), ja Uniikki kisaa Diilissä (MTV3).

– Se on selvää, että nämä tv-ohjelmat ovat tuoneet Cheekin, Elastisen ja Uniikin mainstreamiin. Ei se 18-vuotias tyttö ole enää suurin asiakas, vaan voi olla kolmevitonen-nelikymppinenkin tyttö nyt, kyllä se laajenee ilman muuta, nauraa festivaalin promoottori Kalle Keskinen.

Maailmantähdestä neuvotellaan

Kävijätavoitteeksi kahdelle päivälle on asetettu 15 000. Viime kesänä festivaali keräsi noin 10 000 kuulijaa Aurajoen länsirannalle.

Aura Festin tuottaja Sami Salminen ja promoottori Kalle Keskinen.
Aura Festin tuottaja Sami Salminen ja promoottori Kalle Keskinen.Jouni Koutonen / Yle

KalleKeskisen mukaan huhtikuun aikana pyritään julkistamaan kansainvälinen kärkinimi, jonka uskotaan nostavan Aura Fest lopullisesti valtakunnalliseen tietoisuuteen. Tässä vaiheessa mies asettelee sanojaan varoen.

– Ei kärsi puhua vielä mitään! Tällä hetkellä käydään neuvotteluja nimekkäästä, pinnalla olevasta, nousevasta esiintyjästä… Oikeastaan kahden kanssa käydään neuvotteluja, mutta kun on hyvin kokemusta, että molemmat tuskin tulee, niin rinta rinnan jutustellaan.

Sen verran Keskinen suostuu rajaamaan, että haussa on Snoop Doggia tai Diddya tuoreempia esiintyjiä, ja Flo Ridan tai Kanye Westin kaltaiset nimet ovat jo liian kalliita.

– Ne rupiaa olemaan hinnaltaan jo niin isoja nimiä ja pitkä ura, että vähän nykyaikaisemmasta on kysymys!

Robin saattelee teinit koulutielle

Robin keikalla Ruisrockissa.
Robin Ruisrockissa.Tomi Mikola

Aura Festin jälkeisenä sunnuntaina Barkerinpuistossa esiintyy viime vuoden teinisensaatio Robin omassa konsertissaan.

Robinin ulkoilmakeikka on Kalle Keskisen mukaan täysin erillinen tapahtuma, mutta sen toteuttamisessa hyödynnetään festivaalin valmiita rakenteita.

– Meillähän on hyvä tila, lava, aidat, vessat ja tekniikka pystyssä, joita on hyvä hyödyntää. Tarjoutui tällainen mahdollisuus, ja on kaikille järkevää hyödyntää valmista tapahtumainfraa. Kyseessä on Robinin kesän ainoa keikka Varsinais-Suomessa, joten sunnuntaina ehtii vielä juuri ennen koulujen alkua teini-idolin näkemään!

Puisto passeli tapahtumapaikka

Kapeahko puistoalue Linnankadun ja Aurajoen välissä on järjestäjien mukaan osoittautunut kahtena aiempana kesänä sopivaksi paikaksi ulkoilmatapahtumalle.

Promoottori Kalle Keskinen uskoo, että 8 000 neliömetrin suuruiseen Barkerinpuistoon Turun keskustan välittömässä läheisyydessä mahtuu vaivatta tuhatpäinen yleisö.

– Väkimäärä mahtuu, eikä ole hätää siitä. Eikö jossain Mikko Koivun juhlissa ollut yli 20 000 yhdellä kertaa, että uskoakseni siihen mahtuu 10 000 yhdellä kertaa. Viereisistä kerrostaloista on tullut yllättävän vähän valituksia.