1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Lappeenrantaan Suomen erikoisin teatteri

Lappeenrannan kaupunginteatterin johtaja Jari Juutinen on innoissaan, että päätös uuden teatterin rakentamisesta kauppakeskukseen vihdoin saatiin. Uusi teatteri mahdollistaa paljon paremmin muun muassa omaa tulonhankintaa.

Kotimaan uutiset
Havainnekuva Lappeenrannan tulevasta kaupunginteatterista.
Ala Arkkitehdit Oy

Tulevaa teatteria päästää rakentamaan uudistuvaan kauppakeskus Iso-Kristiinaan kesällä 2014. Teatterin tilat valmistuvat tämän hetkisen suunnitelman mukaan syksyllä 2015. Teatterinjohtaja Jari Juutisella on hyvät fiilikset, kun uuden kaupunginteatterin rakentamispäätös on julkistettu.

- Oletin, että tämä päätös on tällainen, sillä hankkeen suunnittelua on koko ajan jatkettu. Olen uskonut tämän toteutumiseen.

Uutinen on teatteriväellä iso, mutta Juutinen sanoo merkityksen kaupungille olevan vielä isompi.

- Kauppakeskuksen myötä keskusta saa tarvitsemansa piristysruiskeen. Meillä on täällä kohta yksi Suomen merkittävimmistä teattereista, Juutinen hehkuttaa.

Istumapaikkoja on saman verran kuin vanhassakin, mutta teatterin paremmuus näkyy toiminnallisemmassa harjoitussalissa.

- Lisäksi tässä on kaikki samassa tasossa. Siihen tulee suuren näyttämön kokoinen harjoitussali, joka mahdollistaa oman tulonhankinnan. Se tulee olemaan sisällöllisesti ja sijainniltaan Suomen huippuja.

Juutisen mukaan teatteri on perinteisesti toritaidetta, eli se tapahtuu siellä missä ihmiset ovat, eli nykyään kauppakeskuksissa.

Uusilla tiloilla tehdään myös tulosta

Uuteen teatteriin tulee suuren näyttämön kokoinen harjoitussali, joka mahdollistaa oman tulonhankinnan. Kaksi isoa salia sallivat sen, että tiloissa voidaan esittää enemmän, vuokrata tiloja ja samalla harjoitella, niin ettei teatteritoiminta millään tavalla halvaannu.

- Pelkkien 20 euron arvoisten paperilappujen myyminen ei ole maailman parasta bisnestä. Kokonaisen tilan vuokraaminen seminaarikäyttöön, muotinäytöksiin tai autonäyttelyyn on vähän erilaista tulonhankintaa.

Juutinen uskoo myös siihen, että kynnys teatterissa käyntiin madaltuu, kun rakennuksessa on tarjolla muutakin ja useammin.

- Jos me haluamme olla kansalaisten olohuone, siellä pitää olla koko ajan tapahtumaa, etteivät ovet ole kiinni.

Mustalaisleiriä ja Mansikkia

Lappeenrannan kaupunginteatterin teatterinjohtaja Jari Juutinen on vitsinä sanonut, että kaupunginteatterin ensimmäinen esitys uudessa teatterissa tulee olemaan Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen. Samoin pilke silmäkulmassa Juutinen visioi pikaisesti myös jäähyväisnäytelmän.

- Se voisi olla Jussi Kylätaskun Joensuuhun kirjoittama näytelmä Hyvästi Mansikki, nauraa Juutinen.

Lue seuraavaksi