Sveitsin tehdasammuskelun uhriluku nousi

Välikohtaus tapahtui keskiviikkona puunjalostustehtaassa Menznaun kaupungissa Luzernin kantonissa.

Ulkomaat
Poliisit päivystävät puunjalostustehtaan pihassa Sveitsin Menznaussa keskiviikkoiltana.
Poliisit päivystivät puunjalostustehtaan pihassa Sveitsin Menznaussa keskiviikkoiltana.Fabrice Coffrini / AFP

Sveitsin keskiviikkoisessa tehdasammuskelussa kuolleiden määrä on noussut neljään. Poliisin mukaan ammuskelussa haavoittunut henkilö kuoli torstaina. Lisäksi kuusi haavoittunutta on yhä hoidettavana vammojensa takia. Kuolleiden joukossa on epäilty ampuja.

Välikohtaus sattui puunjalostustehtaassa Menznaun kaupungissa Luzernin kantonissa. Tehtaan pitkäaikainen työntekijä tulitti ihmisiä pistoolilla verstaassa, ruokalassa ja niiden yhdyskäytävässä kello yhdeksän aikaan aamulla, jolloin aamuvuoro oli juuri kokoontumassa aterialle.

Poliisit ovat tunnistaneet ampumisessa käytetyn aseen, mutta heillä ei tietoa siitä, oliko epäillyllä lupaa aseeseen tai miten hän oli saanut sen haltuunsa.

Lähteet: AP, Yle Uutiset