Kiista peltotontista jarruttaa Billnäsin hotellihanketta

Raaseporin Billnäsiin suunniteltu tapahtumakeskus on menettämässä tärkeän maa-alueen. Billnäsiä uudistava yrittäjä haluaisi peltotontin parkkipaikaksi, mutta Fiskars-yhtiö ei suostu kauppaan.

Kotimaa
Billnäs, hotelli, ruukki, talvi
Yle

Raaseporin Billnäsiin kokoushotellia ja tapahtumakeskusta puuhaavan yrittäjän mukaan Fiskars-yhtiö on kieltäytynyt myymästä tärkeää maa-aluetta hotelliyhtiölle. Yrittäjä Olli Muuraisen mukaan Fiskars oli jo tehnyt hänen kanssaan esisopimuksen ruukin ytimessä sijaitsevan tontin kaupoista.

Nyt yhtiö kieltäytyy myymästä yrittäjälle reilun hehtaarin kokoista maapalaa. Tonttia tarvitaan hotellin parkkipaikaksi, yrittäjä Olli Muurainen perustelee.

- Alue sijaitsee kulttuurihistoriallisesti erittäin herkässä jokilaaksossa. Toisella puolella on joki, toisella tie tai jyrkät kalliot. Oikeastaan ainoa suunta, johon voi levittäytyä, on näillä kyseisillä pelloilla.

Muurainen kertoo tehneensä Billnäsiin mittavat investoinnit jo nyt. Yrittäjän mukaan tonttikauppojen peruuntuminen uhkaa pysäyttää alueen kaavatyön.

Raaseporin kaupunki valmistelee parhaillaan kaavamuutosta Billnäsin ruukkialueelle. Kaupunki ei ota mitään kantaa siihen, miten maanomistussopimukset vaikuttavat alueen kaavoittamiseen.

Yrittäjä Olli Muurainen puuhaa rakennushankkeita Billnäsin lisäksi myös Fiskarsin ruukkialueelle. Alueiden asukkaat ovat vastustaneet suunnitelmia voimakkaasti. Lisäksi Uudenmaan Ely-keskus pitää Billnäsin ruukkialueella vireillä olevaa, lisärakentamisen mahdollistavaa kaavamuutosta osittain maankäyttö- ja rakennuslain vastaisena. Ely-keskus myös moittii kaavaehdotusta liian suurista rakennusmääristä.