Katainen tapasi Qatarin pääministerin - "Saudi-Arabia-tulkinta virheellinen"

Vienninedistämismatkaan piti alun perin kuulua myös vierailu Saudi-Arabiassa.

Kotimaa
Abdullah bin Khalifa al-Thani ja Jyrki Katainen
Abdullah bin Khalifa al-Thani ja Jyrki Katainen tapasivat Qatarissa sunnuntaina.Kari Mokko

Pääministeri Jyrki Katainen ja Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb ovat aloittaneet vienninedistämismatkansa tapaamiset Qatarissa ja Arabiemiraattien liitossa.

Pääministeri Katainen kertoi puhelimitse Ylelle, että matka on ollut antoisa. Katainen on tavannut tänään Qatarin pääministerin sheikki Hamad Bin Jassim Bin Jabr Al-Thanin.

Katainen kertoi, että he keskustelivat arabikeväästä ja sen jälkeisestä ajasta. Esiin nousivat muun muassa Syyrian ja Irakin tilanteet. Kataisen mukaan Qatarilla on näkyvä rooli alueen rauhan pyrkimyksissä.

Pääministerit keskustelivat myös Euroopan taloustilanteesta.

Pienet, suuret maat

Jyrki Kataisen mukaan Qatar voisi tarjota suomalaisyrityksille mielenkiintoisia markkinoita. Maa on kiinnostunut muun muassa suomalaisesta koulutusosaamisesta ja terveydenhoidosta. Suomalaisyritykset voisivat esimerkiksi tarjota palveluitaan Qatarissa tai qatarilaiset voisivat tulla terveyspalveluiden perässä Suomeen.

- Suomella on Qatarissa hyvä maine.

Katainen kertoo, että innovatiivista Suomea pidetään mielenkiintoisena muun muassa siksi, että Suomi on onnistunut toiminnallaan osoittamaan, että pieni maa voi menestyä ja olla vaikutusvaltainen.

Katainen kertoo tapaavansa maanantaina emiirin sheikki Hamad bin Khalifa al-Thanin. Huomiselle on sovittu myös ministeritapaaminen suomalaisten yritysedustajien kanssa. Suomalaiset tapaavat Qatarin kunta-, energia-, terveys- ja opetusministerit.

Saudi-Arabiaan uusi vierailu

Vienninedistämismatkaan piti alun perin kuulua myös vierailu Saudi-Arabiassa. Eräiden lehtiarvioiden mukaan matka olisi peruuntunut sen vuoksi, että Suomi ei lähettänyt viimeviikkoisille Riadin opetus- ja koulutusalan messuille ministeritason edustusta, mistä Saudi-Arabia olisi närkästynyt.

Jyrki Kataisen mukaan väite on virheellinen tulkinta. Hänen mukaansa Saudi-Arabia on pahoitellut vierailun peruuntumista ja ilmoittanut halukkuutensa sopia uuden vierailuajan mahdollisimman pian. Katainen kertoo, että vierailu peruuntui siksi, ettei ajankohta sopinut kunungasperheen aikatauluihin ja tilanteeseen.

Katainen ja Stubb vierailevat Qatarissa ja Arabiemiraattien liitossa ensi torstaihin saakka. Ministerien lisäksi matkaan osallistuu noin 50 suomalaisyrityksen edustajista koostuva ryhmä. Vierailun tarkoituksena on muun muassa suomalaisten yritysten ja viennin ja kansainvälistymisen edistäminen.

Korjaus 4.3.: Qatarin pääministeri on Hamad Bin Jassim Bin Jabr Al-Thani, ei Abdullah bin Khalifa al-Thani, kuten uutisessa alunperin kerrottiin.