Kanervan asianajaja: Edunvalvonta ja lobbaus demokratiassa normaalia

Ilkka Kanerva ei asianajajansa mukaan tiennyt kauppakeskuksia kaavailevien liikemiesten suurhankkeista.

Kotimaa
Ilkka Kanerva
Ilkka Kanerva Helsingin hovioikeudessa 4. maaliskuuta 2013Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Ilkka Kanervan asianajaja Matti Manner kiistää syyttäjän väitteet Ilkka Kanervan mahdollisuuksista vaikuttaa maakuntahallituksen puheenjohtajana liikemiesten kauppakeskushankkeisiin.

Manner sanoo olevansa syyttäjän väitteistä näytöstä ja tahallisuudesta täysin päinvastaista mieltä.

- Edunvalvonta ja lobbaus on demokraattisen yhteiskunnan normaalia toimintaa. Sillä edistetään ymmärrystä virkamiesten ja päätöksentekijöiden välillä, sanoo Manner.

"Kanerva ei tiennyt suurhankkeista"

Manner kertoi myös, että lahjuksen ottamisesta syytteessä oleva, tuolloinen maakuntahallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Ilkka Kanerva ei tiennyt kauppakeskuksia kaavailevien liikemiesten hankkeista.

- Kanerva on ennen kaikkea valtakunnan poliitikko ja kansainvälinen toimija. Hän ei ole profiloitunut kaavoitusasioihin.

Manner kysyi vielä, olisiko tuolloinen ulkoministeri ja pitkäaikainen parlamentaarikko Kanerva saanut vaalirahaa ja olisiko hänelle järjestetty syntymäpäiväjuhlat, jos Kanerva ei olisi ollut Varsinais-Suomen liiton hallituksen puheenjohtaja.

Kanerva oikeudenkäyntiin kireänä

Kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok.) saapui aamulla lahjuskäräjille vaitonaisena.

Kanerva ei halunnut kommentoida sitä, kuinka kova pala toinen kierros oikeudessa poliitikolle on.

- Aika näyttää, puuskahti Kanerva hovioikeuden aulassa.

Kanerva ei halunnut vastata myöskään kysymykseen, olisiko ollut järkevää ottaa mallia keskustan Antti Kaikkosesta ja jättää käräjöiminen sikseen.