Tietovuodon uhri, varo ettei nimiisi tilata tavaraa

Toimittaja Janne Ahjopalon tiedot vuotivat nettiin todennäköisesti yliopiston kautta vuonna 2011. Lopputuloksena Ahjopalon nimissä tilattiin muun muassa tietokone noin 1 000 euron arvosta. Poliisi on napannut epäillyn tekijän.

Kuva: Lasse Laitinen / Yle

Tietovuotoja sattuu aika ajoin. Itse olin yksi niistä 16 000 suomalaisesta, joiden henkilötunnukset ja sähköpostiosoitteet vuotivat nettiin marraskuussa 2011. Itseltäni verkkoon livahtivat myös salainen puhelinnumero ja kotiosoitteeni. Tein asiasta heti rikosilmoituksen.

Poliisi on epäillyt, että vuoto tapahtui yliopistosta, jonne suoritin tuolloin opintoja. Tätä olettamusta vahvistaa esimerkiksi se, että tenttituloksiani (pahaksi onneksi nimenomaan niitä heikoimpia arvosanojani) oli vuotanut verkkoon.

Puolitoista vuotta myöhemmin talvella 2013 alkoi tapahtua. Nimiini oli tilattu muun muassa liki 1 000 euron kannettava tietokone helsinkiläisestä nettifirmasta. Rahoitus tietokoneeseen oli puolestaan otettu ruotsalaisesta lainayrityksestä. Petoksen tekijä oli noutanut läppärin Joensuun postista valtakirjaa vastaan.

Tein asiaankuuluvat rikosilmoitukset perusteettomista laskuista. Poliisi oli tehokas: epäilty tekijä tavoitettiin kotoaan ja tietokonekin löydettiin. Nyt juttu on etenemässä käräjäoikeuskäsittelyyn.

Oudointa tapauksessa oli se, kuinka pelkällä toisen ihmisen henkilötunnuksella voi saada noin 1 000 euron lainan, eikä henkilöllisyyttä varmisteta millään lailla. Ruotsalaisen lainafirman asiakaspalvelusta todettiin ainoastaan, että "Käytäntöjämme kehitetään kaiken aikaa" ja etten ollut ainoa petoksen uhri. 

Kysymyksiä herättää myös se, annetaanko postista liian helposti tavaraa noutajalle valtakirjaa vastaan ilman varmistusta todellisesta henkilöllisyydestä.

Tuhlaantunutta aikaa ja selvittelyjä rikosilmoituksineen ja lukuisine soitteluineen on nyt ollut. Omassa tapauksessani kävi onni, että poliisi sai epäillyn tekijän nopeasti kiinni ja edessä on oikeuskäsittely. Näin asia on tavallaan poissa päiväjärjestyksestä. Kokonaan eri tilanne on niillä löysässä hirressä roikkuvilla, joiden osalta petoksen tekijää ei löydetä.