1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Washingtonin kuuluisat kirsikkapuut yritetään kloonata

Washingtonin kevät tulee, kun kirsikat kukkivat. Niiden kunniaksi järjestetään aina suuri festivaali. Japanin lahjoittamat puut ovat kuitenkin niin vanhoja, että ainoa keino säilyttää ne ennallaan on nykyajan geenitekniikka.

Yhdysvaltain pääkaupungin nimekäs kevään merkki, kukkivat kirsikkapuut, on tullut tiensä päähän, ellei se saa tieteellistä apua. Japanin lahjoittamille puilla on myös syvä ulkopoliittinen symboliarvo, jonka vuoksi niitä ei haluta korvata millä tahansa nuorilla puilla.

Vaaleanpunaisten ja valkoisten kirsikankukkien pilvi on Washingtonin keskustassa joka vuosi maalis-huhtikuussa iso nähtävyys. Kukkimisen huipun arvioidaan tänä vuonna alkavan maaliskuun 26. päivänä ja kestävän viisi päivää.

Vaikka kirsikkapuita on toki muuallakin Yhdysvalloissa, Washingtonin puut houkuttelevat kukkimisaikaan jopa miljoona vierasta. Pelkät kukat eivät sentään ole niin iso vetonaula, vaan kaupungissa järjestetään myös neljän viikonlopun kirsikkafestivaali monine kulttuuri- ja viihdetapahtumineen.  Sen yhteydessä järjestetään myös yksi Washingtonin suurimmista vuosittaisista paraateista.

Kaupungin liikennelaitos on ilmoittanut, että viikonlopun ratatyöt jätetään tänä vuonna sikseen maaliskuun loppupuolelta alkaen huhtikuun puoliväliin, koska kirsikankukkakausi lisää metron normaalia viikonloppuliikennettä viitisentoista prosenttia.

DNA-kokeet avuksi uudentamisessa

Puut ovat Japanin kiitos Yhdysvalloille sen avusta Venäjän vastaisessa sodassa vuonna 1905. Noin 3 000 puuta istutettiin vuonna 1912.

Ensimmäiset uusittiin jo 1930-luvulla, jolloin tilalle ei saatu täsmälleen samanlaista japanilaista lajiketta, sillä alkuperäinen oli hybridi, jolla oli monta vanhempaa.

2010-luvulla keinot ovat uudet: perimä voidaan kloonata. Jos se onnistuu, puista tulee täsmälleen samanlaisia kuin alkuperäiset olivat nuoruutensa päivinä.

Helppoa se ei kuitenkaan ole. Ongelmia aiheuttaa juurtuvan aineksen saaminen iäkkäistä puista ja myös se, että hybridipuilla on keskenäänkin erilaisia perimiä. Asiaa pyritään selventämään DNA-kokeilla.