1. yle.fi
  2. Uutiset

Roihuvuoren koulun kohtalo levällään

Itä-Helsingin Roihuvuoren koulun oppilaat aloittavat ensi syksyn Porolahden koulun pihalle pystytetyissä parakeissa. Vielä ei ole tietoa, kuinka kauan lapset joutuvat parakeissa opiskelemaan, ja minne he lopulta päätyvät. Koululaisten kohtalo pyörii kaupungin lautakuntien käsittelyissä.

Roihuvuori
Ilmakuva Helsingin Roihuvuoresta.
Roihuvuoressa on paljon 60-luvun arkkitehtuuria.Roihuvuori-Seura

Kuusikymmentäluvulla valmistuneen Roihuvuoren koulun kohtaloa on vatvottu vuosikausia. Rakennuksessa on ilmennyt sisäilmaongelmia, mutta vakavaa homeongelmaa ei ole todettu. Arkkitehti Aarno Ruusuvuoren suunnittelema koulu ei kuitenkaan täytä nykyajan pedagogisia vaatimuksia. Esimerkiksi luokat suunniteltiin ennen nykyistä suuremmille ryhmille, jopa 42 oppilaalle.

Helsingin edellinen opetuslautakunta päätyi viime vuoden lopussa siihen tulokseen, ettei huonokuntoista koulua kannata enää korjata. Remontti maksaisi yhtä paljon kuin uuden koulun rakentaminen. Museovirasto päätti kuitenkin, ettei arkkitehtonisesti merkittävää rakennusta saa purkaa.

Oppilaat aloittavat koulun parakeissa syksyllä

Joka tapauksessa kaikki Roihuvuoren koulun oppilaat aloittavat ensi syksyn opetuksen lähellä sijaitsevan Porolahden koulun pihalle pystytetyissä parakeissa. Samat parakit olivat käytössä myös Porolahden koulun remontin aikana, joka valmistui syksyllä 2012.

Kaupungin ennusteen mukaan Roihuvuoren oppilaaksiottoalueen oppilasmäärät vähenevät muutamalla sadalla tulevaisuudessa, mutta Marjaniemen oppilasmäärä kasvaa. Tällä hetkellä Marjaniemessä ei ole omaa alakoulua, vaan monet alueen lapset käyvät Roihuvuoressa koulua. Siksi edellinen opetuslautakunta esitti, että uusi koulu rakennettaisiin Roihuvuoren sijaan Marjaniemeen.

Nyt kaupunki pohtii, mitä Roihuvuoren koululle pitäisi tehdä. Apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljanen arvostaa Aarno Ruusuvuoren suunnittelutyötä, mutta myöntää, että tilanne on mutkikas.

- Jos puhtaalta pöydältä lähdettäisiin nyt koulua rakentamaan, niin sitä ei enää Roihuvuoreen tehtäisi. Mutta nyt ollaan siinä tilanteessa, että meillä on olemassa oleva koulu, jonka arkkitehtuuri on merkittävää. Rakennus on tehty kouluksi, ja sitä on vaikea muuttaa muuhun kuin koulukäyttöön. Nämä ovat ne kysymykset, jotka kiinteistölautakunnan pitää arvioida.

Roihuvuoren oppilaiden kohtalo lautakuntien pyörteessä

Asia palaa myös uuden opetuslautakunnan käsittelyyn. Nykyinen puheenjohtaja, Vihreiden Outi Alanko-Kahiluoto, on huolissaan siitä, miten koko sotku vaikuttaa veronmaksajiin.

- Kannattaako veronmaksajien rahoilla korjata Roihuvuoren vanha koulu ja rakentaa vielä uusi koulu Marjaniemeen? Ammatillisella puolella opetustiloista on kuitenkin pulaa niin paljon, että yhteiskuntatakuun toteutuminen on vaarassa.

Kaupunkisuunnittelulautakunta käsitteli Roihuvuoren koulun tilannetta tällä viikolla, mutta aihe jäi pöydälle. Seuraavaksi asia etenee kiinteistö- ja opetuslautakunnille.

Lue seuraavaksi