Rundgren huolestunut Lapin vaalipiirin kohtalosta

Lappilainen keskustan kansanedustaja Simo Rundgren on huolissaan vaalipiiriuudistuksen jatkosta. Hän pelkää, että Lappi saatetaan liittää yhteen Oulun vaalipiirin kanssa, kun piilevää äänikynnystä pyritään laskemaan jatkamalla vaalipiirien yhdistämistä. Lapissa kynnys on tällä hetkellä Suomen korkein.

vaalipiirit

Eduskunta hyväksyi keskiviikkona kahdentoista vaalipiirin muodostamisen Suomeen. Tarkoituksena on jatkaa työtä vähentämällä vaalipiirejä kuuteen.

Eduskunnan tekemässä päätöksessä saatiin neljästä pienestä vaalipiiristä aikaan kaksi vaalipiiriä, Savo-Karjala ja Kaakkois-Suomi. Nyt niissä on alle kuuden prosentin piilevä äänikynnys, joka on ollut hallituksen tavoite.

Piilevä äänikynnys tarkoittaa, että saadakseen ehdokkaan läpi puolueen tulee saada vaalipiirissä alle kyseisen rajan.

Lapissa äänikynnys on edelleen maan korkein, 12,5 prosenttia. Jos hallitus on johdonmukainen, Lapin vaalipiiri liitettäisiin jatkossa Oulun vaalipiiriin, sanoo Simo Rundgren. Hän kysyy, voiko kukaan pitää noin puolen Suomen kokoista vaalipiiriä järkevänä.

Simo Rundgren toivoo, että tulevat hallitukset ratkaisevat äänikynnysongelman jollakin toisella tavalla. Hän mukaan olisi otettava huomioon aidot maakuntayhteydet ja myös se, että kansanedustajia nousee eduskuntaan tasaisesti maan eri puolilta.