Koe uusi yle.fi

Jokaista kirkkoon liittynyttä kohti eroaa neljä jäsentä

Suomen evankelisluterilainen kirkko haluaa helpottaa kirkkoon liittymistä, koska eroaminenkin on tehty niin helpoksi. Vapaa-ajattelijataustaisen eroakirkosta.fi-palvelun ylläpitäjät arvioivat, että noin 95 prosenttia kirkosta eroamisista tehdään heidän verkkosivustonsa kautta.

Kotimaa
Taulukko.
Yle Uutisgrafiikka

Kirkolla on iso urakka edessään, mikäli se aikoo pysäyttää seurakuntien jäsenkadon. Vuosina 2004 - 2012 jokaista uutta jäsentä kohti kirkko menetti neljä jäsentä.

Tiukimmin kirkossa on pysytty Etelä-Pohjanmaan maakunnassa, missä eronneita oli kolme henkeä jokaista uutta jäsentä kohti. Uudellamaalla erotaan kirkosta ylivoimaisesti eniten, mutta uusia jäseniäkin tulee muuttoliikkeen mukana sitä tahtia, että jäsenkato käy Uudenmaan seurakunnissa hitaammin kuin valtakunnassa keskimäärin.

Vuosi 2010 on omaa luokkaansa kirkosta eronneiden määrässä. Määrä pompsahti yli 80 000 eroajan, kun vuonna 2009 ja vuonna 2011 eroajien määrä pysyi alle 50 000:n. Eroakirkosta.fi-palvelun tilastoista (siirryt toiseen palveluun) löytyy selitys. Palvelun kautta pantiin vireille yli 40 000 kirkosta eroamista pelkästään lokakuussa 2010.

Ennen lokakuun 12. päivää ja Ajankohtaisen kakkosen homoiltaa palvelun kautta erottiin alle 200 kertaa päivässä. Lokakuun 13. päivästä lähtien eroajien määrät olivat tuhansissa per päivä. Siihen nähden esimerkiksi maallikkosaarnaaja Pirkko Jalovaaran puheita esitelleen MOT-ohjelman seuraukset ovat olleet kirkon jäsenmäärien kannalta pieniä (siirryt toiseen palveluun).

Kirkko on kuitenkin selvästi valpastunut homoillan jäljiltä: Espoon piispa irtisanoutui Jalovaaran toiminnasta heti seuraavana päivänä.

Kovimman suhteellisen jäsenkadon on kokenut Inarin seurakunta. Kahden viime vuoden erotahdilla muutaman tuhannen hengen seurakunta tyhjentyisi parissa vuosikymmenessä.

Inarissa jäsenkato liittyy kiistaan tunturipapin virasta. Viran lakkauttamispäätöstä seuranneina kahtena päivänä erosi (siirryt toiseen palveluun) Eroa kirkosta -palvelun kautta kolmannes koko vuonna eronneista, eli 114 henkilöä.