Hugo Chávez – köyhien kuningas

Miten on mahdollista, että työväenluokan tavallisesta sotilaspojasta ja laskuvarjojoukkojen everstiluutnantista, Hugo Chávezista tuli Latinalaisen Amerikan vasemmiston suuri titaani, pohtii Auli Leskinen näkökulmassaan.

Näkökulmat
Chávez kättelee kannattajia.
Hugo Chávez tervehti kannattajiaan viimeiseksi jääneen presidentinvaalikampanjansa aikana syyskuussa 2012 Caracasissa.David Fernandez / EPA

Miksi Venezuelan eliitti halveksi hersyvähymyistä juohevan retoriikan miestä, joka tunteja kestävissä talk show -monologeissaan Haloo presidentti debatoi, lauloi ja vitsaili? Mitä pahaa on veijarin naurussa ja intiaanien verenperinnöstä kertovissa viirusilmissä?

Juuri se ja kaikki: Hugo Chávez rikkoi kotimantereensa vallan mallit ja ikonit.

Hän osoitti, että caudillo, 1800-luvulla Latinalaisessa Amerikassa luotu autoritääristä valtaa edustava poliittinen sotilasjohtaja ja kansa, el pueblo, voivat yhtyä samassa persoonassa: hänessä itsessään.

Aiemmin se oli mahdollista vain eliiteille, vanhan rahan rikkaille ja etnisesti vaaleahipiäisille lapsille.

Sotilaan sydän ja rohkeus, rasismin vastainen uhma, huumori ja poliittinen pelisilmä nostivat Chávezin valtaan. Hänessä oli kaikki, mihin köyhä samaistuu: puhetyyli, ihonväri ja populismin henki.

Venezuelan historiassa hän toi ensimmäisen kerran estradille köyhät. Heitä on paljon, joten tuki oli taattu.

Hän nosti köyhien omanarvontunnon sekä lauloi ja nauroi itsensä kansan sydämiin, sillä karibialainen luonne on letkeää ja ihmisten sydämiin mennään sydän, ei järki edellä.

Vieraillessani Venezuelassa puolisentusinaa kertaa näin Chávezin rakennuttamien kerrostalojen nousevan slummien kylkeen, koin ruokatorit, joissa kupongeilla ostetaan peruselintarvikkeita halvemmalla kuin globaaleissa markettiketjuissa.

"Oppikaa lukemaan", sanoi Chávez. Näin, miten perustuslakia myytiin pokkareina kioskeissa, ja klassisen musiikin koulutus saavutti köyhien lapset, mutta näin myös Chávezin pelottelujoukkojen pommi-iskujen tuhot opposition televisiokanavan studioissa, jotka tekniseltä tasoltaan olivat Caracasin ainoat, joissa voi editoida tv-raportteja Ylelle.

Näin ruumiit Caracasin Altamiran torilla, kun Chávezin kannattajat iskivät opposition joukkoon vuosituhannen vaihteessa.

Chávez oli ennen muuta venezuelalainen ilmiö. Hän yhdisti köyhät, mutta jakoi kansakunnan ilkkumalla vastustajiaan ja luomalla opposition mustat listat, joille joutuva ei edennyt uralla ja usein joutui jättämään maan.

Hugo Chávez oli Etelä-Amerikan köyhien kuningas. Ennen häntä kukaan Venezuelan tölleistä ponnistanut tummasilmä ei ollut onnistunut siinä, missä hän onnistui.

Hän mieli Kuuban Fidel Castron manttelinperijäksi, joskin sillä erolla, että Kuuban vallankumousankarit Ernesto "Che" Guevara ja Fidel Castro kuuluivat älymystöön, Chávez ei.

Vain Bolivian intiaani-Evo ja Brasilian ammattiyhdistys-Lula seisoivat samoilla kalkkiviivoilla Chávezin kanssa, kun kilpa eliittejä kohtaan alkoi - ja voittivat.

Chávez kipusi vuoren huipulle, mutta ei osannut tulla sieltä alas. Tällä hetkellä maailman suurimpiin öljyjätteihin kuuluvan maan mustan kullan tuotanto takkuaa, tuotannon volyymi kärsii ja talous uhkaa vajota varsin omalaatuisten talousratkaisujen näppäryyteen.

Hugo Chávez nousi 14 vuotta sitten alkaneen bolivarilaisen vallankumouksen johtoon hyvällä hetkellä ja jätti sen ennen kuin hetki heikkeni. Maan pirstaleinen oppositio on yhä hajallaan.

Chávezin seuraaja voi vielä istua edesmenneen edeltäjänsä valmiiksi kattamaan politiikan pöytään ja voittaa lähestyvät vaalit, mutta henkilökohtaista vetovoimaa ei voi periä, sillä karismaa ihmisessä joko on tai sitä ei ole. Chávezissa sitä oli.

Auli Leskinen
Kirjoittaja on Latinalaisen Amerikan tutkimuksen tohtori ja Suomen Madridin kulttuuri-instituutin johtaja