Missäpäin maailmaa Pielinen ja Pyhäselkä lentävät nykyisin?

Kotimaassa ja Skandinaviassa lentänyt 84-paikkainen Avro RJ85 oli vuosien ajan tärkeä osa Blue1:n liikennettä. Yhtiö vuokrasi koneita aikanaan kansainväliseltä leasing-firmalta - enää ne eivät ole Suomessa rekisterissä. Lentävätkö Pielinen ja Pyhäselkä nyt Afrikassa?

ilmiöt
Avro RJ85.
Blue1

Kaikki Blue1:n lentolaivueet olivat alkujaan nimetty suomalaisten vesistöjen mukaan, mikä sai kansallisromanttisia värähdyksiä aikaan matkustajissa. Esimerkkeinä ovat 84-paikkaiset Avro RJ95 -koneet, joiden niminä olivat vaikkapa pohjoiskarjalaiset vesistöt Pielinen ja Pyhäselkä.

Kotimaassa ja Skandinaviassa lentäneet Avro RJ95 -koneet olivat Blue1:lla leasing-sopimuksella kansainväliseltä vuokrausfirmalta.

Enää esimerkiksi Pielinen ja Pyhäselkä eivät ole Suomessa, varmistuu liikenteen turvallisuusvirasto Trafista, joka pitää yllä ilma-alusrekisteriä. Koneet on poistettu Suomen rekisteristä, ja ainakin Pielinen on ilmoitettu myydyksi Etelä-Afrikkaan. Se lentääkö esimerkiksi Pielinen nykyisin Etelä-Afrikassa, jää mysteeriksi.

Yle Pohjois-Karjala tiedusteli asiaa South African Airways -lentoyhtiöstä, mutta vastausta ei ole kuulunut. Todennäköisesti lentokoneiden väritys on nyt muuttunut sinivalkoisesta joksikin aivan muuksi, eikä kyljissäkään enää komeile suomalaisjärvien nimet.