1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Liikunnallisessa päiväkodissa lasta ei toppuutella

Satuvakan lapset saavat nousta päiväkotinsa pihapiirin korkeimmallekin lumivuorelle ja tulla vaikka pyörien alas. Sotkamolaisen päiväkodin johtajan Merja Korhosen mukaan henkilökunnan asennemuutoksen myötä lapset riemuitsevat liikunnasta ilman kieltoja.

Leikin äänet kantautuvat Sotkamon Vuokatissa päiväkodin pihalta.  Päiväkoti Satuvakassa liikuntaa ei erityisesti korosteta, sillä se kuuluu päiväkodin jokaiseen hetkeen.

- Olemme tehneet käytäville temppuratoja, jotka kehittävät tasapainoa. Laitamme esimerkiksi jonkun esteen tai hyppytelineen  käytäville. Saatamme myös tehdä vaikka kuperkeikkoja käytävillä. Lisäksi meille on rakennettu liikuntasali, josta löytyy kaikki mahdollinen pienen lapsen sisäliikuntaa varten. Vanhemmille pidetään liikuntamyönteisiä vanhempainiltoja, kertoo päiväkodin johtaja Merja Korhonen.

Satuvakan päiväkodin henkilökunta on ollut liikuntamyönteistä, mutta asennemuutoksen myötä heidän ajattelu on muuttunut sallivaksi.

- Ennen saatettiin kieltää lasta, ettei vaikkapa keinusta saa hypätä, kun pelättiin että lapsi voi satuttaa siinä itsensä. Sitten huomattiin, ettei eihän niitä vahinkoja satu, vaikka lapset hyppivät korkealtakin. Enempi meillä vahinkoja sattuu vaikka kiviin kompastumalla, summaa Merja Korhonen.

Liikunnasta kansalaistaito -hankkeen projektipäällikkö Jani Komulainen on tuttu näky kainuulaisissa päiväkodeissa, erityisesti Satuvakassa.

- Motoristen taitojen kehittyminen on erityisen tärkeää. Ne antavat pohjaa kaikelle liikunnalle, Komulainen korostaa.

Taistelua tietokonetta vastaan

Lasten liikkuminen on päiväkoti Satuvakan johtaja Merja Korhosen mukaan Sotkamonkin kaltaisessa kunnassa kaksijakoista, vaikka olosuhteet ovat ihanteelliset.

- Toiset perheet liikkuvat valtavasti ja toiset eivät ollenkaan. Vaikka täälläkin jokainen vuodenaika tarjoaa tekemistä, on lapsi helppo laittaa tietokoneen ääreen. Lapsethan eivät tarvitse mitään suuria virikkeitä, he kyllä keksivät sen tekemisen. Siihen pitää vain antaa mahdollisuus.

Samaa sanoo myös Jani Komulainen, joka tekee töitä saadakseen erityisesti pienet lapset liikkuviksi.

- On vanhemman päätöksestä kiinni, paljonko se jaksaa lasta liikuttaa töiden ja muiden kiireiden keskellä. Se vaatii viitseliäisyyttä.