Parocin perustelut kummastuttavat

Parocin ilmoitus ajaa alas tehtaansa vaiheittain vuoteen 2016 mennessä ravistelee Lappeenrantaa. Sen sijaan alasajon perustelut aiheuttavat lähinnä hämmennystä.

Kotimaa
Parocin toimipiste Lappeenrannassa.

Torstai toi mukanaan pelätyn uutisen eristevalmistaja Parocin Lappeenrannan toimintojen lakkauttamisesta. Perusteiksi kerrottiin se, että Parocin alla olevan tontin omistava Nordkalk tarvitsee maa-alueen itselleen. Totta tähän saakka.

Erikoiseksi asian tekee se, että Nordkalk on ollut ja edelleen on halukas pitämään Parocin vuokralaisenaan kivenheiton päässä nykyisestä tontista. Lappeenrannan kaupunginjohtaja Kimmo Jarvan mukaan myös kaupunki on tarjonnut tonttia ja jopa rakennusapua myötäjäisinä. Ei ole kelvannut. Siitä huolimatta Parocin toimitusjohtaja Kari Lehtinen vakuutteli torstaina, että eristevillavalmistaja haluaisi pysyä Lappeenrannassa.

Parocia ovat kiinnostaneet Venäjän laajat markkinat, mutta marssi itään on sujunut nihkeästi. Yhtiö on velkojapankkien omistuksessa ja nyt voikin kysyä, että tekikö hajanainen omistuspohja ja pitkän tähtäimen strategian puute Lappeenrannassa pysymisen mahdottomaksi. Maakysymys tuntuu verukkeelta siitäkin syystä, että seinää rakentuu tässä työllisyystilanteessa nopeastikin. Tahtotila pysyä paikkakunnalla onkin sitten jo aivan toinen kysymys.

Vaakalaudalla on nyt 250 työpaikkaa. Yhtiön johdon vakuuttelu halukkuudesta pysyä Lappeenrannassa on tässä valossa perin irvokasta. Ei siis ihme, että Lappeenrannan kaupunginjohtaja Jarva tuoreeltaan peräänkuuluttaa eristevalmistajan yhteiskuntavastuuta. Asia on kiusallinen myös Nordkalkin kannalta, sillä kaivosala ei välttämättä tarvitse enää yhtään tahraa yhteistyöhalukkuuteensa.