Tulkkilan museosillan korjaus venymässä juhannuksen yli

Satakunnassa Kokemäellä sijaitseva arvokas silta piti saada korjattua jo vuoden 2012 kesällä. Vedenpinta on kuitenkin ollut niin korkealla, ettei korjausta ole saatu valmiiksi.

liikenne
Tulkkilan museosilta.
Jari Pelkonen Yle

Kokemäellä sijaitsevan Tulkkilan museosillan korjaus venyy kesäkuun puoliväliin. Todennäköisesti töitä päästään jatkamaan vasta juhannuksen jälkeen.

Kunnostystöitä tekevän Destian työnjohtaja Heikki Jakomaa arvioi, että korjaustyö kestää enää alle viikon, kunhan töihin päästään kiinni.

- Työt saatiin viime vuonna pitkälle, mutta sitten vesi nousi emmekä ole päässeet viemään työtä loppuun, Jakomaa sanoo.

Alunperin urakka piti saada valmiiksi jo elokuussa 2012.