Naistenpäivänä ruusutettu Eliisa Marttila: Tämä oli tosi yllätys!

Yle Hämeen perinteiset naistenpäivän ruusut luovutettiin suorassa aamulähetyksessä Jokioisten Kalakosken ala-asteen kokille Eliisa Marttilalle. Vaikka ruusutettumme oli huomannut radion lähetysauton koulun pihassa ja radiokin oli keittiöllä auki, niin yllätys onnistui täydellisesti. Eliisa on rohkea nainen, joka on ruusut ansainnut!

kansainvälinen naistenpäivä
Eliisa Marttila ja naistenpäivän punaiset ruusut
Hannu Harhama / Yle

Yle Häme pyysi kuuntelijoilta ehdotuksia ruusujen saajaksi ja niitä saatiin jälleen runsaasti. Eliisa Marttilan poika Tero lähetti lämpimät perustelut, muun muassa tähän tapaan: "Häneltä onnistuu paitsi suurtalouskokkailu, muut perinteiset taloustyöt ja tapahtumien järjestäminen pitopalvelu-henkeen, myös kaikenlaiset käsityöt, etenkin kutominen - aivan, kuten Jokioisten Marttayhdistyksen puheenjohtajalta odottaa sopiikin! Lisäksi Eliisa tekee koululla talonmiehenkin hommia harjaamalla viidet raput ja kolaamalla lumet niiden edestä (vaikka sitten sunnuntai-iltana hiihtoloman päätteeksi)."

Teron perusteluissa mainitaan myös, että pienessä koulussa Eliisa oppii tuntemaan oppilaat ja toimii heidän tukenaan, niin että he saattavat käydä vielä yläasteikäisinäkin Eliisaa moikkaamassa. Eliisa Marttila itse kuvailee suhdettaan omiin poikiinsa lämpimäksi.

- Mun täytyy kyllä sanoa, että mulla on tosi hyvät suhteet molempiin poikiini. Olivat viikonloppuna molemmat täällä kotona Jokioisilla ja oli aivan ihana viikonloppu, pojat hoiti lumityötkin kaikki.

Lumityöt olisivat muuten jääneetkin Elisan hoidettavaksi, sillä perheen isä ei pysty tuoreen olkapääleikkauksen takia käyttämään toista kättään ja tarvitsee siksi melko paljon apua Eliisalta.

Koululaisten ohjaamista ja uuden oppimista

Naistenpäivänä Kalakosken koululounaalla on tarjolla palapaistia, perunaa ja salaattia. Eliisa ohjaa koululaisia hyviin ruokailutapoihin.

- Olen varmaan kyllä aika tiukka ja pidän kiinni siitä, että säännöt ovat kaikille samanlaiset. Ruokailussa syömäpakkoa ei ole, mutta jokaista ruokaa olisi hyvä maistaa. Hyvin on menneet opit perille, hän kertoo.

- Kun ekaluokalle tullaan, niin osa ei uskalla maistaa kaikkea, mutta yleensä ne ovat kuutosella jo ihan mahtavia syöjiä, hän kehaisee.

Teron perusteluissa mainitaan myös, että Eliisaa voi kutsua moderniksi naiseksi, koska hän on 50-vuotispäiviensä jälkeen opetellut käyttämään sekä Mac- että Windows-järjestelmiä ja iPhoneaan. Kiinnostus heräsi työn myötä.

- Me ollaan siirrytty sähköiseen toimintaan joka paikassa, myös keittiöllä tilaukset ja laskut hoidetaan sähköisesti. Vaikka kotona on kolme tietokoneosaajaa, niin itseä ei ole ennen paljon kiinnostanut. Mutta olen nyt kauhean innostunut asiasta tällä hetkellä, Elisa sanoo.

Elisa kertoo, että keittiössä on Radio Häme aina auki.

- Tänäkin aamuna kuuntelin radiota. Ei silti yhdistynyt, että minä saisin ruusut, vaikka näin radion auton pihassa. Tämä oli tosi yllätys!