Talvivaaran Perä: Osakeannin rahoitus riittää useiksi vuosiksi

Rahoituksesta 77 miljoonaa menee lainanmaksuun ja loput, lähes 200 miljoonaa euroa käyttöpääomaksi.

Talvivaara
Pekka Perä.
Pekka Perä.Vesa Moilanen / Lehtikuva

Talvivaara sai yhtiökokoukselta luvan osakeantiin, jolla on tarkoitus kerätä 260 miljoonaa euroa. Toimitusjohtaja Pekka Perän mukaan raha riittää useiksi vuosiksi.

- Siitä lähdetään, että saadaan tase kuntoon ja tuotanto näillä rahoilla ylös ja vanhat synnit alta pois, Perä sanoi tiedotustilaisuudessa Finlandia-talossa perjantaina.

Yhtiön lisärahoituksen tarve on kipeä. Sen pitää saada rahoitusta huhtikuun loppuun mennessä.

- Rahoituksesta 77 miljoona euroa menee vaihtovelkakirjan takaisinmaksuun ja vajaa 200 miljoonaa euroa jää käyttöpääomaksi, Perä sanoi.

Perä itse on yhtiön suuromistaja yli 20 prosentin osuudella. Hän aikoo sijoittaa lisää rahaa yhtiöön "niin paljon kuin irtoaa", vähintään viisi miljoonaa euroa.

Osakkeiden merkintähinnasta yhtiön hallitus päättää parhaillaan. Merkintäaika alkanee maaliskuun puolivälissä.

Perjantaina osakekurssi kiisi parhaimmillaan yli seitsemän prosentin nousussa. Kun osakeannin ehdot oli julkistettu, kurssi oli plussalla vajaat kolme prosenttia. Osakkeen saa nyt reilulla eurolla.

Jätevesikiista jatkuu

Talvivaaran kaivoksella on Perän mukaan noin neljä miljoonaa kuutiota ylimääräistä vettä, joka sen pitäisi saada juoksutettua ennen kevätulvia.

Perän mukaan juoksutusvesi saadaan puhdistettua niin, että sen raskasmetallitaso on alhaisempi kuin luonnonvesillä.

Viime keväänä muun muassa Suomen luonnonsuojeluliitto vaati Talvivaaran toiminnan keskeyttämistä vedoten kaivoksen päästöihin. Kainuun ELY-keskus hylkäsi vaatimukset vedoten siihen, että yhtiö pystyy parhaiten korjaamaan aiheutuneet vahingot ollessaan käynnissä.

Hakijat valittivat Kainuun ELY-keskuksen päätöksestä Vaasan hallinto-oikeuteen, joka tänään perjantaina ilmoitti kumoavansa ELY-keskuksen päätöksen.

Päätös ei Perän mukaan vaikuta toimintaan vielä mitenkään.

- Emme ole vielä ehtineet perehtyä siihen.