Diandra valmistuu muusikoksi Lahdessa

Sunnuntaina Salpausselän kisoissa konsertoiva Diandra Flores rakastaa lapsille esiintymistä. Lahdessa muusikoksi opiskelevalla Floresilla on tulossa kiireinen kevät, kun kalenterissa on uutta levyä ja musikaalia.

viihde
Diandra esitti Colliding Into You -kappaleen Uuden Musiikin Kilpailun finaalin kenraaliharjoituksissa.
Diandra esitti Colliding Into You -kappaleen Uuden Musiikin Kilpailun finaalin kenraaliharjoituksissa Espoossa 9. helmikuuta.Sari Gustafsson / Lehtikuva

Vaikka Uuden Musiikin Kilpailusta ei tullutkaan voittoa, on Diandra Floresin keväästä tulossa kiireinen. Lahden konservatoriossa muusikon perustutkintoa suorittava Flores aikoo valmistua keväällä. Lukion nuori nainen jätti jo aiemmin.

- Tämä muusikon perustutkinnon suorittaminen on koko ajan ollut pääosassa. Toivottavasti saan sen nyt keväällä päätökseen.

Kalenterissa on myös musikaalia ja uuden levyn tekoa. Neidin toinen pitkäsoitto ilmestyy vielä tämän vuoden puolella.

- Kaikki biisit eivät ole vielä levylle löytyneet, sillä teen niitä itse. Olen myös Adamiinan helmi -musikaalissa Hyvinkäällä ja sen ensi-ilta on 17. tätä kuuta. On paljon harjoituksia, keikkoja ja kaikkea hälinää tässä, Diandra kertoo.

Diandra ei halua etukäteen paljastaa sunnuntaisen keikkansa biisilistaa. Uudelta levyltä ei ole vielä luvassa maistiaisia, vaan tarkoitus on löytää listalle biisit, jotka yleisö tietää. Keikalla on tärkeää, että yleisö pääsee jammailemaan - ja kiljumaan.

- Mä rakastan tosi paljon esiintyä lapsille ja nuorille! Ne on niin innoissaan, iloisia ja messissä ja niiden hymyt ja huudot tuo kyllä tsemppiä. Mä aina yllytän lapsia kiljumaan! Flores hihkuu.