1. yle.fi
  2. Uutiset

Mies tunnusti junasiivoojan pahoinpitelyn

Mies oli tuntenut uhrin entuudestaan. Pahoinpidelty on leikattu kahdesti, mutta on jo päässyt sairaalasta.

Kotimaan uutiset

Poliisi on selvittänyt Kajaanissa tiistai-iltana tapahtuneen törkeän pahoinpitelyn. Junan noin 30-vuotias vaunusiivooja joutui sairaalaan leikattavaksi, kun hänet oli pahoinpidelty junan ulkopuolella roskia viedessä.

Ulkomaalaistaustainen, vuonna 1991 syntynyt kajaanilaismies on tunnustanut teon. Mies on ollut pidätettynä, mutta hänet vapautettiin lauantaina. Pahoinpitelyn osapuolet olivat toisilleen tuttuja.

Uhri kävi läpi kaksi leikkausta. Kainuun poliisin mukaan hänet on kotiutettu sairaalasta hyväkuntoisena.

Esitutkinnassa kuullaan vielä todistajia ja tutkitaan todisteita.

Lue seuraavaksi