Tutkijat: Valtimonkovettumatauti oli yleinen jo muinaisilla ihmisillä

Tuore tutkimus haastaa näkemyksen, jonka mukaan valtimotauti olisi ennen kaikkea nykyajan elintapoihin liittyvä vitsaus. Tutkijat löysivät tautia runsaasti myös muumioilta, jotka ovat peräisin neljästä eri kulttuurista ja 4 000 vuoden ajanjaksolta.

Ulkomaat

Tuoreen tutkimuksen mukaan nykyajan elintapatautina pidettyä valtimonkovettumatautia on esiintynyt runsaasti jo muinaisissa kulttuureissa. Tutkijat epäilevätkin, että tauti saattaa olla vanhenemiseen olennaisesti liittyvä tauti, jota ei välttämättä pysty estämään elintavoilla, vaikka ne voivatkin vähentää riskiä.

Yleisesti ajatellaan, että valtimotauti eli ateroskleroosi on nykyajan vitsaus, joka liittyy keskeisesti tupakointiin, liikalihavuuteen ja vähäiseen liikkumiseen. Valtimotauti voi johtaa sydäninfarktiin tai aivohalvaukseen.

American College of Cardiologyn kokouksessa San Fransiscossa sekä lääketieteen Lancet -lehdessä julkaistun tutkimuksen tekijät kuitenkin uskovat, että valtimotauti voi olla luonnollisempi osa ihmisen ikääntymistä kuin on ajateltu.

Tutkijat tulivat tähän johtopäätökseen tutkittuaan 137 muumiota neljästä eri kulttuurista ja 4 000 vuoden ajalta, 2000-luvulta ennen ajanlaskumme alkua aina vuoteen 1900. Joukossa oli ihmisiä muinaisen Perun esi-historiallisista kulttuureista, Coloradojoen varrella eläneitä pueblo-intiaaneja, Aleuttien unangoja sekä muinaisen Egyptin asukkaita.

He havaitsivat, että valtimonkovettumia esiintyi kaikissa kulttuureissa. 34 prosentilla muumioista oli todennäköisiä tai varmoja merkkejä valtimonkovettumista, ja yli 40-vuotiaina kuolleista puolella.

Tutkimusryhmän johtajan Gregory Thomasin mukaan osuus oli suuri, kun ottaa huomioon, etteivät he voineet nähdä minkään muumion kaikkia valtimoita.

Jo aiemmissa tutkimuksissa egyptiläisillä muumioilla on todettu merkkejä valtimonkovettumista, mutta monet ovat arvioineet sen johtuneen heidän elintavoistaan. Yhteiskunnan eliittiin kuuluneita muumioitiin, ja heistä monet ovat voineet syödä rasvaista ruokaa sekä liikkua liian vähän, kuten nykyajan ihmiset.

Siksi tutkijat halusivat tutkia muinaisia ihmisiä hyvin erilaisilta alueilta ja erilaisista yhteiskunnista, joiden ruokavalio oli erilainen.

Thompson sanoo yllättyneensä siitä, että valtimonkovettumia oli jopa aleuttien metsästäjä-keräilijöillä, joiden elintapojen oletetaan olleen terveellisiä.

Tutkijat: Terveellisillä elintavoilla voi vähentää riskejä

- Uskon, että voi sanoa, että ihmisten tulisi tuntea vähemmän syyllisyyttä sydäntaudin saamisesta nykyaikana. Olemme voineet liioitella ajatusta, että terveellinen elämäntapa voi täysin eliminoida riskin, hän sanoo.

Thompson kuitenkin korostaa, että terveellisiin elämäntapoihin on edelleen syytä pyrkiä. Hän huomauttaa, että riskitekijöitä on syytä välttää ja sydänkohtauksen riskiä voidaan vähentää terveellisellä ruokavaliolla, tupakoimattomuudella ja liikunnalla.

- Meidän ei tarvitse päätyä samaan kuin muumiot, hän toteaa.

Hän myös huomauttaa, että voi olla tuntemattomia tekijöitä, jotka ovat edistäneet tutkittujen valtimotautia. Esimerkiksi Coloradon intiaanit elivät maanalaisissa luolissa ja käyttivät tulta, mikä synnytti paljon savua. He hengittivät paljon savua, ja sillä saattoi olla sama vaikutus kuin tupakalla, hän toteaa.

Toiset asiantuntijat varoittavat tekemästä liian pitkälle meneviä olettamuksia muumiotutkimuksesta. Mike Knapton British Heart Foundationista toteaa, että on mahdoton sanoa, ovatko muumioilla todetut valtimotukkeumat sitä tyyppiä, joka aiheuttaa sydänkohtauksia tai aivohalvauksia.

- Tämä on kiehtova tutkimus, mutta en ole varma, voimmeko sanoa, että ateroskleroosi on väistämätön osa ikääntymistä, Knapton sanoo. Hän toteaa, että useat tutkimukset ovat osoittaneet vahvan yhteyden elämäntapojen ja sydäntautien välillä.

Lähteet: AP, AFP, Reuters, Yle Uutiset