Eläimiä ei enää rääkätä kosmetiikan tähden - kieltoa juhlistettiin karkein

Maanantaina astui voimaan viimeinen vaihe koko EU-alueen kattavasta kosmetiikan eläinkokeiden kiellosta. Tampereen Animalia juhlisti päivää jakamalla kaupunkilaisille karkkia.

Kotimaa
Nainen antaa karamellin toiselle
Teemu Laitila / Yle

Karkkipaperit rapisivat, kun Animalia juhlisti eläinkokeiden kieltoa Tampereen Keskustorilla. Koko Euroopan Unionin kattava eläinkokeiden kielto astui voimaan maanantaina. Kielto koskee kosmetiikan testaamista.

Animalia jakoi karkkia Tampereen lisäksi esimerkiksi Lahdessa ja Joensuussa, sillä sen mukaan kielto on eläinsuojelujärjestöjen lisäksi myös aktiivisten eurooppalaisten ansiota. Eläinkoekielto edistää eläinkokeita korvaavien menetelmien käyttöönottoa kaikilla aloilla, Animaliassa uskotaan.

Eläinkoekiellon valvontaa ei ole toteutettu aukottomasti. Osa kosmetiikan valmistajista on kuitenkin jo sitoutunut eläinkokeettomuuteen ja sen on myös ulkopuolinen varmistanut. Eurooppalaiset eläinsuojelujärjestöt ylläpitävät verkossa eläinkokeettoman kosmetiikan tuotelistoja.

Eläinsuojelujärjestöjen tulevana tavoitteena on päästä eroon eläinkokeista kaikkialla maailmassa.