Kahvakuulatekniikat paikoin pahasti hakusessa

Kahvakuulaharjoittelu kasvattaa suosiotaan. Harjoittelun tekniikka vaatii silti Painonnostoliiton mielestä kunnon ohjausta. Se aikoo aloittaa virallisten ohjaajien koulutuksen. Tällä hetkellä ohjaajien koulutusta ei valvota millään tavalla.

terveys
Nainen nostaa kahta kahvakuulaa
Minna Laine on harrastanut lajia noin vuoden ajan.Minna Rosvall / Yle

Kahvakuulaharjoittelu on yksi kevään hittilajeista. Kuntokeskuksissa tunnit ovat täynnä, ja esimerkiksi lietolaisen kahvakuulaurheiluseuran jäsenmäärä on kaksinkertaistunut tänä vuonna.

Painonnostoliitto on kuitenkin huolestunut lajin ohjauksesta. Tekniikoita opetetaan usein väärin.

Lietolaisen kahvakuulaseuran viikonloppukurssilla käydään tekniikat läpi huolellisesti. Erityisesti naiset ovat löytäneet aiemmin miesten suosiossa olleen lajin.

Painojen nostelu kiinnostaa naisia

Kahvakuulaharjoittelu on aikoinaan saanut alkunsa viljapainon nostelusta. Varsinkin Venäjällä laji on suosittua, mutta 1990-luvulla se rantautui Yhdysvaltoihin ja levisi sieltä Eurooppaan. Suomessa lajista on tullut hitti vasta viime vuosina. Viime aikoina naisetkin ovat löytäneet lajin.

- Naisilla on rohkeutta siihen, että testataan vähän isompaa ja isompaa painoa. Yllättävän suuria painoja nousee. Pienikokoisetkin naiset pystyvät nostamaan maasta ylös 24 tai 32 kiloa, kertoo kahvakuulaohjaaja Anne-Marie Sipilä.

Annika Vainio ja Minna Laine ovat harrastaneet lajia vähän yli vuoden ajan.

- Tämä antaa lihaskuntoa ja kestävyyttä, molempia samaan aikaan. Piti lähteä kokeilemaan lajia, kun kaikki pöhisivät siitä, kertoo Annika Vainio.

Minna Laine puolestaan on havainnut jo lihasten kasvaneen.

- Yläkroppa on muuttunut lihaksikkaammaksi. Just kävin kevättakkia katsomassa. Tuntuu, että jos ottaa pienemmän koon, ei hartiat ja hauikset mahdu sinne. Jos ottaa isomman, se on sitten muuten liian iso takki, naurahtaa Laine.

Painonnostoliitto haluaa virallisten ohjaajien koulutusta

Kahvakuulaharjoittelu vaatii opastusta. Ohjaaja Anne-Marie Sipilä saavutti itse lajin Suomen mestaruuden pari vuotta sitten. Häntä voi sanoa lajin asiantuntijaksi. Painonnostoliitto aikoo aloittaa virallisten ohjaajien koulutuksen, sillä kaupallista opastusta ei valvota millään tavalla.

- Kun maksat sen koulutuksen, olet kahvakuulaohjaaja, vaikka et olisi ikinä aikaisemmin koskenut kahvakuuliin. Osa koulutuksista on ihan hyvää, painottaa Sipilä.

Kuntokeskusten omistajatkin ovat Sipilän mukaan hankalassa tilanteessa, kun virallista koulutusta ei ole.

- Koskaan ei voi tietää, ottaako sellaisen ohjaajan, joka on käynyt hyvän koulutuksen vai huonon koulutuksen.

Anne-Marie Sipilä, kahvakuulaohjaaja

- Koskaan ei voi tietää, ottaako sellaisen ohjaajan, joka on käynyt hyvän koulutuksen vai huonon.

Tärkeintä oikeassa tekniikassa on sen huolellinen opetteleminen.

- Se täytyy opetella - niin kuin painonnostoliikkeet ja kaikki hyvät liikkeet. Ei auta, vaikka olisi kuinka paljon treenannut. Et silti ole välttämättä etulyöntiasemassa, kun opetellaan tekniikkaa.

Kahvakuulaharjoittelusta apua jopa virtsankarkailuun

Kahvakuulaohjaaja Anne-Marie Sipilä pitää luonnollisesti kahvakuulaharjoittelua mainiona liikuntamuotona. Toisaalta hän on saanut kuulla hyviä kokemuksia myös muilta harrastajilta.

Ei auta, vaikka olisi kuinka paljon treenannut, et välttämättä ole etulyöntiasemassa, kun opetellaan tekniikkaa.

Anne-Marie Sipilä, kahvakuulaohjaaja

- Jos viisikymppinen ei pääse kyykystä omin avuin ylös ja jääkin tämmöiseen liikuntalajiin koukkuun ja huomaakin, että pystyy vaikka mihin.

Toinen harrastaja kertoo saaneensa apua pidätysvaikeuksiin. Sipilä korostaa, että laji sopii kaikenikäisille aikuisille.

- Hyvä, että ei tuudittaudu siihen, että oon liian vanha tai liian huonossa kunnossa, että en voi enää aloittaa, kannustaa Sipilä kaikkia liikunnan pariin.