Pääluottamusmies: Palkankorotus eikä verohelpotus

Outokummun Tornion tehtaiden pääluottamusmies ja Metallin hallituksen jäsen Jyrki Hyykoski sanoo, että nollaratkaisu ei riitä työntekijöille. Hyykosken mukaan reaaliansioita on nostettava palkankorotuksilla eikä verohelpotuksilla.

politiikka
Outokummun Tornion tehtaiden pääluottamusmies Jyrki Hyykoski
Riikka Rautiainen / Yle

Työntekijäpuoli ei suostu raamisopimukseen ilman palkankorotusta. Työnantajapuoli on tähän asti edellyttänyt palkankorotusten nollalinjaa.

Työmarkkinaosapuolia rassanneesta kolmen päivän koulutuskiistasta aikaan saatu sovintoesitys on tehnyt mahdolliseksi neuvottelemisen keskitetystä työmarkkinaratkaisusta. Maan hallitus toivoo keskitettyä ratkaisua, sillä se helpottaisi päättämistä veronkorotuksista ja menoleikkauksista.

Hallitukselle terveisiä, että ei mitään verohelpotuksia.

Jyrki Hyykoski

- Hallitukselle terveisiä, että ei mitään verohelpotuksia. Verovaroilla katetaan kansalaisten perusoikeuksia. Ja joka tapauksessa me jollain lailla maksamme verohelpotukset. Reaaliansioiden nousun pitää tulla palkankorotuksilla, vaatii Outokummun Tornion tehtaiden pääluottamusmies ja Metallin hallituksen jäsen Jyrki Hyykoski. Hänen mukaansa nollaratkaisu ei riitä työntekijöille.

Nollaratkaisu tapetilla vain Suomessa

Hyykoski ihmettelee, miksi nollaratkaisusta puhutaan vain Suomessa.

- Työnantajien keskusjärjestö ja teknologiateollisuus ovat hehkuttaneet Saksan mallia. Minkä takia se ei nyt passaakaan. Siellä on juuri tehty erinäisiä sopimuksia. Terästeollisuuden yksi ala on sopinut viikonloppuna kolmen prosentin palkankorotuksista.

-Ruotsissa käydään neuvotteluja ja siellä työnantaja on tarjonnut kolmen vuoden sopimukselle 4,5 prosenttia ja Ruotsin metalliliitto on on esittänyt 1-vuotista sopimusta. Nollaratkaisu näyttää olevan ainoastaan Suomessa kovinkin tapetilla, Hyykoski sanoo.

Raamiratkaisu olisi parempi

Kahdesta vaihtoehdosta eli raamiratkaisusta ja liittokierroksesta Hyykoski kallistuu laajemman ratkaisun kannalle.

- Molemmissa on hyvät ja huonot puolensa. Mutta kyllähän raamiratkaisulla pyritään parantamaan myös muita sosiaalisia etuuksia, mikä on aina parempi vaihtoehto, jos ajatellaan laajemmin.

Luottamus ei ole vielä palautunut

Vaikka koulutuspäivistä on sopu löytymässä, niin luottamus työmarkkinaosapuolten välillä ei ole palautunut entiselleen.

- Kääntääkö EK jälleen kerran takkiansa? Onhan se tässä muutaman kuukauden aikana aika moneen otteeseen sitä pyöräytellytkin. Yhteen aikaan se oli kovinkin tiukkana, että koulutuspäivistä ei sovita mitään ja palkkoja pitäisi alentaa. kaikkea tällaista huutoahan sieltä on kuulunut. Kuitenkin kolmen päivän koulutusoikeudesta on nyt sovittu ja Häkämies on sanonut, että palkkoja ei olla alentamassa. Saa nyt nähdä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, Hyykoski pohtii.