Beretta ehdottaa puolustusvoimille muovista "superrynkkyä"

Puolustusvoimissa valmistellaan hyvissä ajoin uuden henkilökohtaisen aseen hankkimista nykyisen rynnäkkökiväärin tilalle. Italialainen asevalmistaja Beretta on jo esitellyt komposiitista valmistettua rynnäkkökivääriä, jolla voisi ampua myös kranaatteja. Ase voitaisiin koota Suomessa Sakon tehtailla Riihimäellä.

Kotimaa
Berettan rynnäkkökivääri AXR 160
Berettan sotilaskäyttöön tarkoitettuun rynnäkkökivääriin voi kiinnittää erilaisia lisälaitteita, kuten 40 mm kranaatteja ampuvan heittimen. Ase on käytössä Italiassa ja Argentiinassa.Beretta / Sako

Puolustusvoimat käyttää nykyistä rynnäkkökivääri RK 62:ta vielä pitkälle 2030-luvulle asti. Joidenkin joukko-osastojen on kaavailtu kuitenkin ottavan käyttöön uudenmallisia rynnäkkökiväärejä jo tällä vuosikymmenellä.

Uudet rynnäkkökiväärit maksaisivat aikoinaan satoja miljoonia euroja.

Italialaiseen asekonserni Berettaan kuuluva Sako Oy esitteli maanantaina Riihimäellä puolustusvaliokunnan jäsenille Jussi Niinistölle (ps.) ja Timo Heinoselle (kok.) uutta rynnäkkökivääriä, ARX160:tä.

Nykypäivän vaatimuksena on punapistetähtäin ja laserosoitin. Siihen voi myös liittää kranaatinheittimen jota voi myös käyttää erikseen.

Raimo Karjalainen

- Tarkoitus oli tehdä mahdollisimman yksinkertainen ja helposti huollettava ase. ARX160:tä voidaankin huoltaa ilman mitään erikoistyökaluja. Nykypäivän vaatimuksena on punapistetähtäin ja laserosoitin. Siihen voi myös liittää kranaatinheittimen jota voi myös käyttää erikseen, kertoo Sako Oy:n toimitusjohtaja Raimo Karjalainen Ylelle.

Ase painaa noin kolme kiloa ja se on polymeerirunkoinen. Kivääriä voi säätää käyttäjän mukaan. Ase on osa eurooppalaista tulevaisuuden asehanketta, Soldato Futuroa.

Asetta on jo käytetty Afganistanissa

- Ensimmäiset tuotteet olivat testeissä 2-3 vuotta sitten ja ensimmäiset toimitukset on tehty Italian armeijalle. Se on ollut Italian erikoisjoukkojen käytössä Afganistanissa. Myös Argentiinan erikoisjoukot käyttävät asetta.

Berettan rynnäkkökivääriin on saatavissa paljon lisälaitteita, kuten punapiste-etsin, laserosoitin ja pieni kraanatinheitin.

Uusi rynnäkkökiväärihanke on puhuttanut eduskuntaakin. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset ovatkin tehneet kirjallisen kysymyksen asehankinnasta. He kysyvät aikooko Suomi vaihtaa aseen kaliiperia Nato-maissa suositun mallin mukaiseksi. Beretan mukaan siirtyminen kaliiperista toiseen ei ole ongelma. Edustajat toivovat myös kotimaisen aseteollisuudelle piristysruisketta.

- Jos hanke tulisi Beretalle niin kokoonpano tapahtuisi Sakon tehtailla Riihimäellä. Meillä on siihen täydet valmiudet. Lisäksi joidenkin osien valmistusta voisi tapahtua Suomessa, Karjalainen lupailee.