Sähköbussi valmiina koeajoihin

Suomessa kehitetty sähköbussi on valmistunut koeajovaiheeseen. VTT:n vetämässä projektissa rakennettua linja-autoa esiteltiin tänään Espoossa. Tavoitteena on pääsy kansainvälisille markkinoille.

sähkölinja-auto
sähköbussi
Yle

Pakokaasupäästöjen vähentämistavoitteet ovat lisänneet sähköautojen suunnittelua. Parempi hyötysuhde suosii nyt sähkölinja-autojen rakentamista muutenkin henkilöautojen sijaan.

Kehitystä vauhdittavat osaltaan VTT, Metropolia ammattikorkeakoulu ja Aalto-yliopisto. VTT:n vetämässä projektissa rakennettua linja-autoa esiteltiin tänään Espoossa.

Esittelykierroksen kuljettaja ei ollut ensi kertaa sähköbussin ratissa. Auton ominaisuudet olivat jo tulleet tutuiksi.

- Tämä on tosi hyvä ajaa. Sama kuin dieselbussia ajaisi, mutta on kiihtyvämpi ja hiljaisempi, sanoo VTT:n vastaava tutkimusteknikko Erkki Virtanen.

Muutkin kuten jarrutusominaisuudet ovat kutakuinkin ennallaan.

- Ne on ihan samat kuin dieselbussissa, ettei mitään eroa.

- Me on koottu yhteen tähän eri tekijät eli tutkimuspuolelta ja yrityspuolelta ja kova tavoite on, että saadaan uutta liiketoimintaa sähköisistä ajoneuvoista, kertoo tutkimusprofessori Nils-Olof Nylund VTT:stä.

Nyt prototyypillä aletaan kurvailla Espoon bussireitillä numero yksitoista ja testata kotimaisia osia.

Kotimainen sähköbussi vientiin

Nelivuotisen projektin ideana on luoda niin pitkälti kotimainen sähköbussi kuin mahdollista, joka kilpailisi myös vientimarkkinoilla.

- Täällä Suomessa lämpötilat ovat todellakin kylmät, pitää siis huolehtia siitä, että akustot toimivat oikeasti niin kuin kuuluu ja muutkin komponentit, selittää erikoistutkija Kimmo Erkkilä VTT:stä.

Kotimaisuusaste on korkea. Koebussi on Kabusin Lahdessa valmistama, moottorin on toimittanut Visedo Lappeenrannasta, akkujärjestelmä on peräisin varkautelaiselta tehtaalta ja taajuusmuuttajat tulevat vaasalaiselta Vaconilta.

Ajatus on, että jos Suomessa kehitetty sähköbussi toimii, pelaa se myös muualla.

Tehdäänkö busseja kenties tulevaisuudessa Suomessa ja niitä myydään sekä kotimaisille yhtiöille että ulkomaisille?

- Tämähän olisi se ihannetapaus, Nils-Olof Nylynd toteaa.

Esittelykierroksella ratin takana on vahva usko tulevaisuuteen.

- Kun vaan saadaan toimintavarmuus tälle ja riittävät akut, niin eihän tässä ole muuta kuin valmistukseen vaan, Erkki Virtanen vakuuttaa.