Omakotitalo muuttaa asujan mukana

Omakotiasumiseen on kehitetty uusia luovia avauksia. Teijo-talot on kehitellyt konseptin, jossa yksityinen asiakas voi vuokrata käyttöönsä siirrettävän asuintalon. Aiemmin vuokrtalot ovat olleet vain yritysten käytössä. Elinkaarensa aikana sama talo voi sijaita useissa eri paikoissa.

Kotimaa
Teijotalot syntyvät sisätiloissa
Teijo -talotehdas on toiminut Sodankylässä viisi vuotta. Tehdaspäällikkö Matti Räisäsen mukaan tuotannossa on päästy vasta hyvään alkuun. Räisänen uskoo, että sisällärakentamisen suosio kasvaa sitä mukaa, kun asuntojen terveysvaatimukset tiukentuvat. Sisällä tehdessä talo pysyy kuivana, eikä pelättyä homeongelmaa pääse syntymään.Jorma Korhonen / Yle

Käyttövalmiina rakennuspaikalle siirrettävää taloa pidetään yhtenä helpoimmista ratkaisuista. Tarvitaan vain tasainen tampattu alusta ja siihen se lavetin päältä lasketaan. Kivijalkakin seuraa talon mukana. Ei muuta kuin talo kiinni vesi- ja viemäriverkkoon, sähköt tauluun ja asumaan.

Julkiselle puolelle tällaista vuokraus- ja rahoitustoimintaa on suunnattu jo jonkin aikaa. Räsäsen mukaan tällainen mahdollisuus on avannut uuden tilaratkaisun kaupungeille ja kunnille. Suomessa taloja on jo vuokrattu muun muassa lasten päiväkodeiksi.

- Tällaisella vuokratalolla voidaan edesauttaa myös senioreiden ja vanhusten asumista ja pysymistä omassa tutussa kotipiirissään. Se taasen helpottaa kuntien sosiaalitoimen painetta.

Räisäsen mukaan vuokrattu talo tuodaan asumisvalmiina asiakkaan osoittamaan paikkaan ja asuintarpeen loppuessa se haetaan sieltä pois. Elinkaarensa aikana rakennus voi sijaita useassa paikassa. Asiakkaalla on myös optio-oikeus, eli mahdollisuus lunastaa talo omakseen. Noin 60 neliön talon kuukausivuokra on 800 euroa. Osa vuokrasta hyvitetään lunastustilanteessa.

- Talossa voi asua vuoden tai kaksi - tai niin kaun kuin haluaa, Räisänen sanoo.

- Ja kun esimerkiksi perheen olosuhteet muuttuvat, eikä taloa enää tarvita, niin se haetaan pois. Asiakkaan toivomuksesta se voidaan myös siirtää johonkin uuteen paikkaan, tai vaihtaa isompaan taloon - tai pienempään. Mahdollisuudet ovat monet.