Los Angelesin katolinen arkkihiippakunta maksoi miljoonia sopiakseen hyväksikäytön

Tuhannet Yhdysvaltain katoliset vetosivat hyväksikäytön peittelystä epäiltyyn kardinaaliin, jotta tämä jäisi pois konklaavista.

Yhdysvaltalainen katolinen arkkihiippakunta on suostunut maksamaan runsaat 7,5 miljoonaa euroa sopiakseen neljä seksuaalista hyväksikäyttötapausta.

Kyseistä Los Angelesin arkkihiippakuntaa johti tapahtumien aikaan kardinaali Roger Mahony, joka on parhaillaan Vatikaanissa valitsemassa uutta paavia. Hän jäi eläkkeelle vuonna 2011.

Vasta julki tulleiden tiedostojen mukaan Mahony auttoi pedofilian tunnustanutta pappia Michael Bakeria välttämään oikeutta, ja nimitti hänet uudelleen papinvirkaan. Tämän jälkeen Baker jatkoi alaikäisten hyväksikäyttöä.

Baker tuomittiin vankeuteen vuonna 2007 ja hän vapautui vuonna 2011.

Mahony on myöntänyt tehneensä vakavan virheen papin suhteen, mutta kieltää yrittäneensä peitellä tapahtumia.

Kalifornian lakien mukaan papeilla ei ollut velvollisuutta raportoida hyväksikäyttöepäilyistä ennen vuotta 1997.

Sopimus korvauksista syntyi muutamia viikkoja ennen kuin kahden miehen siviilikanteet olivat menossa oikeuskäsittelyyn. He ovat väittäneet joutuneensa hyväksikäytön uhreiksi 1990-luvun lopulla, jolloin he olivat 12 vuoden ikäisiä.

Kaksi muuta tapausta koskee 1970- ja 1980-lukujen tapahtumia.

Korvaussopimuksessa mikään osapuoli ei tunnusta tehneensä mitään väärin.

- Henkilö, joka olisi voinut estää kolme näistä neljästä lasten hyväksikäytöstä istuu nyt Roomassa äänestämässä seuraavasta Kristuksen vikaarista, totesi asianomistajien asianajaja John Manly.