1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Tukitiimi auttaa raskaana olevaa päihdeäitiä

Raskaus tuo usealle päihdeäidille syyn raitistua. Kemissä päihdeäideillä on mahdollisuus saada moniammatilliselta tukitiimiltä apua taisteluun huumeita, lääkkeitä ja alkoholia vastaan.

Kotimaan uutiset
Sikiö ultraäänikuvassa
AP Graphics Bank

Kemi on ensimmäisenä Meri-Lapin kuntana jalkauttamassa uudenlaista, varhaisen puuttumisen toimintamallia raskaana olevien päihdeäitien auttamiseksi.

Kaupungin äitiys- ja perhesuunnitteluneuvolan terveydenhoitaja Marja Nuutisen mukaan päihdeäitejä pyritään auttamaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

- Tavoitteena on turvata äidin ja koko perheen hyvinvointi sekä syntyvän lapsen terveys, Nuutinen toteaa.

Toimintamallin lähtökohtana on äidin oma halu muuttaa tilannetta. Äidin ja perheen ympärille kootaan moniammatillinen tukitiimi.

- Alkuvaiheessa mukana on äitiysneuvolan terveydenhoitaja, päihdetyöntekijä ja sosiaalityöntekijä. Myöhemmin mietitään tapauskohtaisesti mahdollisia muitakin tukijoita perheen ympärille, Nuutinen kertoo.

Apua matalalla kynnyksellä

Äitiysneuvolassa on yhä enemmän odottavia äitejä, joilla on ongelmia alkoholin, lääkkeiden tai huumeiden kanssa.

Aineisiin voidaan olla kovasti koukussa. Tukitiimi on auttamassa äitiä raitistumisessa.

Marju Nuutinen

- Rankkojakin huumeita käytetään melko paljon, kertoo Nuutinen.

Jos jollakin herää huoli odottavan äidin päihteiden käytöstä, hän voi ottaa yhteyden äitiysneuvolaan, A-klinikalle tai sosiaalityöntekijälle.

Nuutisen mukaan raskausaika usein motivoi äitejä muutokseen. Vaikka äidillä olisikin halua muuttaa elämäntapojaan, on edessä kivinen tie.

- Aineisiin voidaan olla kovasti koukussa. Tukitiimi on auttamassa äitiä raitistumisessa.

Päihderiippuvaisen äidin kanssa jatketaan työskentelyä vielä synnytyksen jälkeenkin, mahdollisesti useita vuosiakin.

Lue seuraavaksi