Kompuroinut paavi korosti iän tuomaa viisautta

Uusi paavi tahtoo, että katolisen kirkon vanhimmat välittävät nuorille elämänviisautta, "joka on kuin vanhetessaan paraneva viini".

Ulkomaat
Paavi Franciscus

Paavi Franciscus valoi uskoa katolisen kirkon johtajiin perjantaina pitämässään puheessa Sikstuksen kappelissa. Hän korosti, että kriisien keskellä täytyy pitää katse todellisessa tehtävässä.

- Älkäämme koskaan antako periksi pessimismille ja katkeruudelle, joita paholainen asettaa tiellemme päivittäin, Franciscus sanoi kappeliin kerääntyneille noin 150 kardinaalille.

Hän totesi, että kirkon vanhimpien tehtävä on levittää myönteisyyttä ja opastaa nuoria hengellisellä polulla.

- Ikä on viisauden tyyssija. Anna meidän välittää nuorille eteenpäin elämänviisautta, joka on kuin vanhetessaan paraneva viini.

Paavi poikkesi puheessaan usein valmiista tekstistä, mistä on jo muodostumassa Franciscuksen tavaramerkki. Hänen edeltäjänsä, paavi Benedictus XVI improvisoi hyvin harvoin.

Tapaamisessa Franciscus kompuroi astuessaan istuimelta alas tervehtimään kardinaalikollegion dekaani Angelo Sodanoa. Uusi paavi toipui horjahduksesta nopeasti ja jatkoi kättelemään kardinaaleja.

Lähteet: AP, Reuters