1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. politiikka

Politiikkaa tehdään tiedostamattomien tunteiden varassa

Psykoanalyytikon ja entisen aktiivipoliitikon Claes Anderssonin mukaan paineet ovat johtaneet jopa kansanedustajan hermoromahdukseen eduskunnassa.

politiikka
Claes Andersson
Claes AnderssonSeppo Sarkkinen / Yle

Psykoanalyytikkojen mielestä yhteiskunnallisia ilmiöitä ja politiikkaa on syytä tutkia samalla tavalla kuin ihmisen tietoisuuden pinnan alla vellovia tunteita.

Helsingissä viikonlopun ajan kokoontuva kansainvälinen analyytikkojoukko on tutkinut muun muassa arabikevättä, New Yorkin pörssikeskuksesta, Wall Streetilta alkanutta Occypy-liikettä, Kreikan talouskriisiä ja äärioikeiston nousua psykoanalyyttiseltä kannalta.

-Kun kompromisseja ei saavuteta, ryöpsähtävät tukahdetut tunteet mellakoinniksi tai ääriliikkeiksi, Jyväskylän yliopiston filosofian professori Jussi Kotkavirta sanoo.

Politiikka vetää puoleensa narsisteja

Pitkään politiikassa vaikuttanut ja psykoanalyytikkona toiminut Claes Andersson pitää eduskuntaan asti seuloutuneita poliittikkoja varsin kovapintaisina ihmisinä.

- Siellä on enemmän ihmisiä, joilla on tarve olla keskipisteessä, narsistisempia ihmisiä kuin yleensä, mutta ilman sitä ei politiikassa pärjää, Andersson sanoo.

Politiikassa taistellaan koko ajan näkyvyydestä ja ajasta televisiossa,

- Poliitikko, joka ei ole televisiossa, ei ole olemassakaan, psykiatri sanoo.

EU-äänestys johti kansanedustajan hermoromahdukseen

Joskus paineet käyvät ylivoimaiseksi. Pahinta on, jos oma porukka pettää. Näin kävi Arja Alholle, joka jätettiin pankkitukikiistassa täysin yksin.

Psykoanalyytikko-poliitikko näki vierestä, kuinka paineet eduskunnassa johtivat henkilökohtaiseen tuhoon.

-Kun äänestettiin EU-jäsenyydestä, niin kaikki eivät kestäneet sitä jännitystä, vaan siellä joku sai hermoromahduksen sinä aikana, Claes Andersson sanoo.

Äärioikeisto syntyy  peloista

Psykoanalyytikkojen mielestä oikeistopopulismin ja äärioikeiston leviäminen Euroopassa johtuu ihmisten suojautumisesta omia hankalia tunteita, epävarmuutta ja turvattomuutta vastaan.

Yhä monimutkaistuvan maailman ongelmiin etsitään yksinkertaisia ratkaisuja.

- Hankalat tunteet sijoitetaan johonkin toiseen, toiseen ryhmään ja johonkin ihmiseen, joka jotenkin sopii siihen asetelmaan, professori Jussi Kotkavirta sanoo.

Claes Anderssonin mielestä ilmapiiri on Suomessa muuttunut oikeistopopulismin myötä kovemmaksi.

- Kielenkäyttö on raaistunut ja toisista sanotaan hyvinkin härskejä asioita omien pisteiden saamiseksi, Andersson sanoo.

Diagnoosi tiedetään, mutta mikä on hoito?

Psykoanalyysi tähtää ongelmien tiedostamiseen. Politiikassa hoitoa on aito keskustelu.

- Jos ei keskustella, niin asiat purkautuvat sellaiseen primitiiviseen toimintaan, joka voi johtaa mihin vain, professori Jussi Kotkavirta sanoo.

Lue seuraavaksi