Paavi haluaa köyhän kirkon köyhiä varten

Paavi Franciscus selitti lauantaina toimittajille, miksi hän valitsi nimensä köyhyyteen ja vaatimattomuuteen liitetyn Franciscus Assisilaisen mukaan.

Ulkomaat
Paavi Franciscus puhuu toimittajille uuden paavin valintaa seuraavassa perinteisessä lehdistötilaisuudessa.
Paavi Franciscus puhui toimittajille uuden paavin valintaa seuraavassa perinteisessä lehdistötilaisuudessa Vatikaanissa 16. maaliskuuta.Massimo Percossi / EPA

Paavi Franciscus sanoo, että katolisen kirkon tulisi olla köyhä ja sen pitäisi muistaa tehtävänsä köyhien palvelijana.

Paavi kertoi kannastaan selittäessään lauantaina toimittajille, miksi valitsi itselleen nimen Franciscus rauhaan, köyhyyteen ja vaatimattomuuteen liitetyn Franciscus Assisilaisen mukaan.

- Haluaisin kirkon olevan köyhä ja köyhiä varten, hän totesi.

Paavi kertoi, että kun hänet oli valittu, brasilialainen kardinaali Claudio Hummes oli halannut häntä ja sanonut "Älä unohda köyhiä." Paavi sanoo ajatelleensa tuolloin Franciscus Assisilaista.

Kaimansa tavoin paavi Franciscus, aiemmin argentiinalainen arkkipiispa Jorge Mario Bergoglio, on tunnettu köyhien auttajana. Hän on myös kehottanut argentiinalaisia antamaan rahansa köyhille sen sijaan, että lentäisivät Roomaan tapaamaan häntä.

Paavi Franciscuksen virkaanastujaiset järjestetään ensi tiistaina.

Ensi lauantaina hän aikoo tavata edeltäjänsä Benedictus XVI:n ensi lauantaina Castel Gandolfossa, jonne tämä muutti luovuttuaan paaviudestaan.

Lähteet: AP, AFP, Reuters