Iran vihki käyttöön uuden hävittäjäaluksensa

Iranilaisvalmisteinen ohjushävittäjä Jamaran-2 liittyy osaksi Iranin sotalaivuetta viimeisten testien jälkeen.

Ulkomaat

Iran on vihkinyt käyttöön uuden hävittäjäaluksensa Jamaran-2:n. Presidentti Mahmoud Ahmadinejad vihki iranilaisvalmisteisen ohjushävittäjän Anzalin satamassa Kaspianmerellä, maan televisio kertoo.

Uusi hävittäjä liittyy osaksi maan sotalaivuetta lähikuukausina viimeisten testien jälkeen, televisio kertoo.

1 400 -tonninen hävittäjä on 94 metriä pitkä ja sen kattonopeus on 30 solmua. Aluksella on helikopterin laskeutumisalusta ja ilmatorjuntatykistöä sekä kehittyneet tutka- ja viestintäjärjestelmät. Sen varustuksena on sekä maahan että ilmaan ammuttavia ohjuksia.

Iran otti käyttöön edellisen versionsa Jamaran-hävittäjäaluksesta vuonna 2010 Persianlahdella.

Iran on vuodesta 1992 rakentanut omavaraisia sotavoimia. Maan on kerrottu valmistaneen omia hävittäjiä, panssariajoneuvoja, ohjuksia, torpedoja ja pienoissukellusveneitä.

Lähteet: AP