1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Hamstraajalle muutto on painajainen

Muutto raastaa hermoja ja vie voimat. Tästä syystä yhä useampi haluaa kantoavun lisäksi apua myös tavaroiden pakkaamiseen ja purkamiseen. Vaikka ulkopuolisia muuttomiehiä kysytään entistä enemmän, valtaosa hoitaa hommat edelleen omin voimin.

Kotimaan uutiset
kuvassa punaisia muuttolaatikoita
YLE / Arja Lento

Helsingin Katajanokka, 120 neliömetrin kerrostaloasunto eikä hissiä. Tämä yhtälö ei katoa koskaan kokeneen muuttomiehen mielestä.

- Meillä kesti kymmenen tuntia, kun kannoimme tavarat autoon. Yritin saada epätoivoisilta vaikuttavat nuoret muuttoapurit uskomaan, etten ollut pitkällä työtaipaleellani koskaan kohdannut vastaavaa, Lindgrenin kuljetusliikkeen Jan Lindgren muistelee.

Hänen mukaansa yhä useampi pyytää muuttoon ulkopuolista apua. Eniten tarvetta on laatikoille sekä kuljetus- ja kantoavulle. Nuoret vuokraavat lähinnä laatikoita.

- Niitä kysytään nyt päivittäin, mikä on suuri muutos aiemmasta. Kaupoista ei saa laatikoita enää vanhaan malliin, minkä vuoksi olemme hankkineet omia viimeisen vuoden aikana.

Vanhempi väestö haluaa laatikoiden lisäksi myös kokonaisvaltaisempaa apua.

- "Avaimet käteen" -periaate on yleistymässä tälläkin alalla. Saamme keskimäärin kerran kuussa pyynnön, jossa asiakkaan tavarat myös pakataan ja puretaan.

"Avaimet käteen" -periaate on yleistymässä tälläkin alalla.

Jan Lindgren, Kuljetusliike Lindgren

Pakkaaminen on taitolaji

Muuttoapua pyydetään entistä useammin, koska ihmiset liikkuvat aikaisempaa enemmän esimerkiksi töiden perässä. Tällöin muutto halutaan hoitaa mahdollisimman jouhevasti. Kaikkein kivuttomimmin muutto sujuu, mikäli pakkaamiseen on kiinnitetty riittävästi huomiota.

- Tavarat kannattaa pakata joko muoviseen tai pahviseen laatikkoon. Pahvilaatikkoon saa helposti kannen, minkä vuoksi se sopii varastoon meneville tavaroille, Lindgren neuvoo.

Turha hosuminen kannattaa jättää pois, ja erityisesti pienet tavarat tulisi pakata ajan kanssa.

- Laatikko ei saa olla liian painava, jotta se on helppo kantaa ja pinota autoon. Muutossa pakkaaminen on kaiken A ja O.

Lindgrenin mukaan ero kerrostaloon ja rivitaloon muutossa on suuri. Jos rivitalosta muutetaan vaikkapa omakotitaloon, kestää auton lastaamisessa ja tavaroiden kantamisessa uuteen kotiin yhteensä korkeintaan nelisen tuntia.

- Hissitön kerrostalo on aivan oma lukunsa. Aikaa kuluu ihan eri tavalla, Lindgren toteaa.

Tavaraa pursuaa ovista ja ikkunoista

Avuntarpeen lisäksi tavaramäärät ovat kasvaneet viime vuosina huomattavasti.

- Ihmisillä on ihan hirveästi tavaraa nykyään. Erityisesti lapsiperheet hamstraavat ja kantavat tavaraa varastosta varastoon, Jan Lindgrenin kertoo.

Muutosta on kuitenkin ilmassa, sillä osa malttaa luopua tavaroistaan.

- On havaittavissa, että vanhempi väestö hävittää omaisuuttaan, kun he muuttavat omakotitalosta pienempään asuntoon. Mukaan otetaan vain sellaiset tavarat, joita tarvitaan päivittäin.

Lindgren myöntää, että hamstraajien pilkka osuu omaan nilkkaan.

- Olen omassa muutossani huomannut, että tavaraa on kertynyt aika lailla. Toisten tavaroiden kantaminen autoon ja ulos sujuu mukavasti, mutta kyllä tämä oma muutto on vain stressaavaa, Lindgren huokaa.

Lue seuraavaksi