Ylämaa-talon työntekijä kaupungintaloon

Lappeenrannan kaupunki vetää Ylämaan entisestä kunnanvirastosta ainoan työntekijänsä kaupunkiin. Syynä ovat vähäiset asiakaskäynnit ja kaupungin tiukka taloustilanne.

Ylämaa
Ylämaa-talo
YLE

Työntekijä siirtyy lähiaikoina kaupungin rakennusvalvontaan tekemään sieltä eläköityvän henkilön töitä.

Kaupunginsihteeri Juha Willbergin mukaan Ylämaa-talossa lokakuussa tehty asiakasseuranta osoitti, että asiakaskontakteja oli keskimäärin seitsemän päivässä ja niistä suurin osa muita kuin henkilökohtaisia käyntejä.

- Kaupungilla ei ole varaa tässä tilanteessa pitää Ylämaa-talossa työntekijää. Lomakkeiden jakoa on ajateltu esimerkiksi kirjastoon ja muita asioita voi hoitaa puhelimitse tai sähköpostilla, sanoo Willberg.

Ylämaa-taloon jää vielä sosiaalietuuksia käsittelevä Eksoten työntekijä.

Ylämaa-talon myyntiä ei tällä hetkellä yritetä aktiivisesti, vaan harkinnassa on kaupungin tilojen antaminen kuntalaisten käyttöön.

- Ylämaan nuorisotalo on korjauskelvottomassa kunnossa, joten tässä voisi olla yksi mahdollisuus, sanoo kaupungin tilakeskuksen johtaja Ilpo Koponen.

Ylämaa-talo on osa kiinteistöä, josta on lähtenyt myös Osuuspankki. Etelä-Karjalan metsänhoitoyhdistys pitää vielä konttoria talossa. Kaupunki omistaa kiinteistöyhtiön yhdessä Osuuspankin ja MHY:n kanssa.