1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Yrittäjä: Kuljetusala kärsii vanhasta leimasta

Rekkamies on kohta sukupuuttoon kuoleva laji, mikäli alalle ei saada uutta verta. Raskas liikenne on jo pidemmän aikaa kärsinyt kuskipulasta, sillä nuoria on vaikea saada pysymään alalla. Alan yrittäjän mukaan kuljettajakato voi iskeä pian.

Kotimaan uutiset
Rekka-auto lumisade liikenne
Teiden talvihoitoon kohdistetaan valtakunnallisesti tänä vuonna kahden miljoonan euron lisärahoitus.Yle

Jo Tapio Rautavaara siitä lauloi, rekkamiehen työ on raskasta.

- Ei siinä paljon kelloa katsella kun sitä mennään. Tietenkin tänä päivänä on työaikalaki, mutta silloin kun minä aloitin, sitä sai tehdä niin paljon kuin jaksoi, muistelee alan pitkäaikainen konkari ja liminkalaisen Kuljetus Laurikkalan yrittäjä Kaarlo Laurikkala.

Tänä päivänä on enemmän vapaa-aikaa työaikalain myötä. Silloin kun olin itse nuori, niin lapset suorastaan vierastivat, kun olin niin paljon poissa.

Kaarlo Laurikkala

Laurikkala on rekkakuski jo toisessa polvessa. Perheyrityksessä työskentelee tätä nykyä kolmas sukupolvi. Vuosikymmenten saatossa on moni asia muuttunut. Enää ei tarvitse välttämättä ajaa ympäripyöreitä päiviä.

- Tänä päivänä on enemmän vapaa-aikaa työaikalain myötä. Silloin kun olin itse nuori, niin lapset suorastaan vierastivat, kun olin niin paljon poissa, Laurikkala paljastaa.

"Rekkakuskista tehdään aina syyllinen"

Liikenteessä raskas kalusto aiheuttaa tunteita suuntaa ja toiseen. Laurikkalan mukaan nykyään suhtautuminen on kuitenkin pääpiirteissä positiivisempaa kuin ennen.

- Valitettavasti, kun raskas liikenne on mukana onnettomuudessa, niin mediassa helposti luodaan sellainen kuva, että rekkakuski oli syypää onnettomuuteen, mitä se ei todellakaan aina ole, Laurikkala pahoittelee.

Myös rajoitinta vasten ajaminen herättää tunteita. Vaikka yhä useampi kuski ajaa nopeusrajoitusten mukaan, ajaa valtaosa silti talla pohjassa tiukkojen aikataulujen takia.

- Sitä on päästävä mahdollisimman pitkälle ajoajan puitteissa. Se on minuuttipeliä päästä sinne päämäärään.

Töitä riittäisi, tekijät puuttuvat

Kuljetusalan kilpailu on etenkin Pohjois-Suomessa kovaa. Kilpailu on vaikuttanut myös kannattavuuteen.

Näyttää siltä, että kohta ei ole tarpeeksi kuskeja kun konkursseja vain tulee.

Kaarlo Laurila

- Töitä kyllä riittäisi kaikille. Kaikki vaan pitäisi saada yhteistyöhön, niin töitä voisi tehdä kunnon taksalla. Minulla ei ole koskaan tarvinnut kadehtia ketään, sen verran olen saanut tehdä töitä, kun tarvitsen, Laurikkala summaa.

- Sitä ei tiedä, mitä tulevaisuus tuo, mutta näyttää siltä, että kohta ei ole tarpeeksi kuskeja, kun konkursseja vain tulee.

Vilkulla näytetään tietä

Etenkin valtateillä useimmiten hitaammin kulkevat rekat ovat monelle punainen vaate. Usein rekan ohi pyritään menemään mahdollisimman pian riskeistä huolimatta. Laurikkalan mukaan rekkamies yleensä huomaa peesiin tulleen henkilöauton ja pyrkii näyttämään turvallisen ohituspaikan, sillä hytistä näkee kauemmas kuin henkilöautosta.

- Rekkamies vilkuttaa ojanpuoleista vilkkua turvallisen ohituspaikan merkiksi. Ja jos sieltä jotain tulisi, kyllä rekkamies painaa jarrua, että henkilöauto pääsee ohi, Laurikkala muistuttaa.

- Osa kuskeista huomaa merkin, mutta osan kohdalla sitä miettii, että pakkiko sitä pitäisi pistää, ennen kuin mennään ohi, Laurikkala naurahtaa.

Anna-Mari Kilpijärvi / Yle Oulu

Lue seuraavaksi