1. yle.fi
  2. Uutiset

Älä vuole puukon hamaralla kairaasi tylsäksi!

Kun aurinkoinen kevättalven sää alkaa houkutella pilkille, kannattaa kalaan lähteä terävän kairan kansa. Ja terän teroitus on syytä jättää ammattilaiselle. Tee se itse -mies puukon hamaran tai saati rälläkän kanssa on kairalle kauhistus.

Kotimaan uutiset
Suutari teroittaa kairan terää.
Jouki Väinämö/ Yle

Koskikadun Suutarissa, Joensuun keskustassa on kevättalvella vilskettä, kun pilkkijät tuovat kairansa teroitettavaksi. Suutarinliikkeessä kairan teroitukseen erikoistunut Santeri Lehikoinen kertoo, että kovimmat pakkaset hyydyttivät maaliskuunsa jonkin verran sesonkia, mutta muuten asiakkaita on ollut ihan mukavasti.

Oppinsa Santeri on saanut isältään, joka toimi Koskikadulla suutarina noin 30 vuotta. Teroitus on tarkkaa ja herkkää hommaa.

- Oli hankala opetella. Tarkkuuslaji se on. On monta pientä vaihetta, Santeri Lehikoinen kertoo.

Tylsyy vanhaan reikään

Kairan tylsäksi saaminen on helpompaa kuin teroittaminen. Tylsin ja tyyppillisin tapa on kairata vanhaan reikään.

- Kun vanhaan reikään aletaan kairata, niin silloin kärkikulmat taittuu ja tylsyy.

- Koskaan ei tiedä, mitä ne entiset reiät pitävät sisällään. Joskus sinne heitetään tyhjiä toukkapurkkeja, jotka heti tylsyttävät terän.

Puukon hamaralla huononee

Vanha hyvä ohje on, että kairaa pitää käsitellä varovaisesti. Terää ei saa koskaan esimerkiksi tökätä lumeen ja jäähän, vaan kaira on pyöräytettävä paikoilleen.

Vanha huono ohje on, että kairan terälle voi antaa ensiapua puukolla. Isältä pojalle ja enolta tyttären pojalle periytyvän tempun mukaan kairaan saa joksikin aikaa purevuutta vetäisemällä terän sisäpuolelta puukon hamarapuolella. Mutta tämä on tosimiesten urbaani legenda.

Puukolla ei kannata ruveta sitä veistämään.

Santeri Lehikoinen

- Puukolla ei kannata ruveta sitä veistämään. Se huonontaa vain terää. Sen pitää olla kärestä todella sileä. Kun puukolla ryhtyy vuolemaan, terästä tulee epätasainen, jolloin se ei pure ollenkaan.

Lehikoisen kokemuksen mukaan moni on tuhonnut kairan terän myös rälläkän kanssa touhutessaan.

- Jos terä ei ole kovin pahasti tylsä, pieni ensiapu jäällä voi olla liippa, jos sellainen on mukana, Santeri Lehikoinen neuvoo.

Olisiko valuvika?

Lehikoinenkin on törmännyt hiljattain tapaukseen, jossa uusi vaihtoerä on vääntynyt parin pilkkireissun jälkeen.

- Se on mysteeri. Sen ei todellaan pitäisi taittua. Olisiko valuvika?

Peruskäytössä kaira pysyy terävänä talven. Ahkerat pilkkikilpailijat, jotka poraavat paljon reikiä, teroituttavat kairansa useampaankin kertaan kaudessa.

- Mutta jos kaira on esimerkiksi vain verkkokalastusta varten, pysyy kaira terävänä useita vuosia. Se on todella henkilökohtaista, Santeri Lehikoinen sanoo.

Koskikadun Suutari Oy:ssa Joensuussa kairan teroittaminen maksaa 13 euroa. Nykyisin kairoissa on vaihtoterä, joka helpottaa teroittamista. Kiinteällä terällä vartustetun vanhemmankin kairan teroitus kyllä onnistuu, mutta se vie hieman enemmän aikaa.

 

Lue seuraavaksi