Esitys: Kinnunen sairaanhoitopiirin johtoon

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin uudeksi johtajaksi esitetään terveystieteiden tohtori Juha Kinnusta Kuopiosta. Sairaanhoitopiirin hallitus päätti esityksestään kokouksessaan tänään.

sosiaali- ja terveyshallinto

Hallituksen puheejohtajan Leila Lindellin mukaan Kinnusen valinta oli yksimielinen.

- Hänen etujaan on vahva osaaminen terveydenhuollon sektorilla ja myös johtamiskokemus ja koulutus. Tietyllä lailla muutoksen johtamisen taidot, Lindell sanoo.

Juha Kinnunen on Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan dekaani. Hän toimii myös Kuopion hyvinvointitutkimuskeskuksen johtajana.

Kinnunen on julkaissut tai ollut mukana tekijänä useissa sairaanhoidon hallintoa käsittelevissä julkaisuissa aina 1980-luvulta saakka.

Lopullisen päätöksen tekee sairaanhoitopiirin valtuusto huhtikuun puolessa välissä.

Nykyinen johtaja Jouko Isolauri siirtyyy Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtoon huhtikuun lopussa.

20.03.2013 klo 16:50 lisätty Lindellin kommentti.