Apu: Karhu-ryhmästä kertova kirja hyllytettiin

Kirjan tekijä päätti itse vetää teoksen pois julkaisusta, kertoo Apu-lehden haastattelema ylikomisario.

Kotimaa

Jyväskyläläisen Atena Kustannuksen piti julkaista poliisin erikoisjoukoista kertova kirja helmikuussa. Kirja on kuitenkin vedetty julkaisusta, eikä sitä näillä näkymin julkaista ollenkaan, kertoo Apu-lehti.

Helsingin poliisijohdon mielestä Karhu-ryhmä -nimellä kulkenutta kirjaa ei voi julkaista.

Kirjan kirjoittaja esitteli teosta Helsingin poliisijohdolle. Ylikomisario Juha Hakola kertoo Avulle johdon todenneen, että poliisin valmiusyksiköstä kertovassa kirjassa on paljon poliisitaktisia asioita, joita ei ole soveliasta julkaista.

Hakola kertoo, että kirjoittaja oli jo alun perin valmis jättämään kirjan julkaisematta, jos poliisijohto pitää sen julkaisemista epäsoveliaana. Hänen mukaansa teoksen kirjoittaja päätti itse kirjan hyllyttämisestä.

Kirjan tekijä on anonyymi.