1. yle.fi
  2. Uutiset

Sota käy kalliiksi - USA maksaa sisällissodastakin yhä veteraanieläkettä

Sotiminen käy Yhdysvalloille kalliiksi vielä yli sata vuotta sodan päättymisen jälkeenkin. Maa maksaa vuosittain kymmeniä miljardeja sotainvalidien ja veteraanien eläkkeinä. Kaukaisin eläke on sisällissodan peruja lähes 150 vuoden takaa.

Ulkomaat
Yhdysvaltain armeijan laskuvarjojääkärit tulitaistelussa vihollisen kanssa.
Yhdysvaltain armeijan laskuvarjojääkärit tulitaistelussa vihollisen kanssa Ghaznin maakunnassa, eteläisessä Afganistanissa kesäkuussa 2012.Kersantti Michael J. MacLeod / Yhdysvaltain armeija

Yksi Yhdysvaltain sisällissodassa taistelleen sotilaan jälkeläinen saa yhä veteraanieläkettä isänsä ansioista - lähes 150 vuotta sodan päättymisen jälkeenkin.

Yhdysvaltain veteraanihallinto maksaa yhdelle sisällissodan veteraanin lapselle yhä 876 dollaria eli reilu 675 euroa vuodessa, kertoo uutistoimisto AP:n tekemä analyysi Yhdysvaltain liittovaltion rahankäytöstä.

Irakin sodan 10-vuotispäivänä julkaistu selvitys paljastaa myös, että että Yhdysvallat kuluttaa vuosittain 40 miljardia dollaria, eli yli 30 miljardia euroa veteraanien, heidän leskiensä ja jälkeläistensä eläkkeiden muodossa.

Kulut myös kasvavat räjähdysmäistä vauhtia.

Viime vuosiin saakka sisällissodan peruja olevaa eläkettä sai kaksi veteraanin jälkeläistä, mutta Tennesseessä asunut 93-vuotias mies kuoli viime elokuussa, kertoo brittilehti Daily Mail.

Hänen tietonsa löytyvät kuitenkin AP:n julkaisemissa tilastoissa, koska ne ovat vuodelta 2010.

Sisällissodan veteraanieläkettä saa edelleen 83-vuotias autistinen Irene Triplett, joka asuu hoitokodissa Pohjois-Carolinassa. Hänen isänsä oli 83-vuotias, kun Irene syntyi, ja isä kuoli tytön olessa 8-vuotias.

Daily Mail kertoo Triplettin isän taistelleen sekä pohjois- että etelävaltioiden joukoissa sisällissodan kuluessa, ensin vuonna 1862 etelävaltioiden joukoissa ja vuosina 1864-1865 pohjoisen puolella.

Irene Triplett saa elämänsä loppuun asti eläkettä isänsä sisällissodan ansioista, koska hänet todettiin vammaiseksi ennen 18:aa ikävuottaan.

Viimeinenkin Yhdysvaltain sisällissodassa varmistetusti taistellut veteraani Albert Woolson kuoli vuonna 1956 109-vuotiaana.

Viimeinen sisällissotaveteraanin leski, Gertrude Janeway taas kuoli 93-vuotiaana vuonna 2003. Janeway oli avioitunut 81-vuotiaan miehensä John Janewayn kanssa ollessaan 18-vuotias. Janeway sai kuukausittain 70 dollarin eli reilun 50 euron leskeneläkkeen kuolemaansa saakka.

Yhdysvaltain sisällissota päättyi 12. huhtikuuta 1865 etelävaltioiden antautumiseen.

40 miljardia dollaria vuodessa

Yhdysvaltain veteraanihallinnon tilastot kertovat eri sodista pitkälle tulevaisuuteen kertyvistä kuluista.

Vanhin yhä maksettava veteraanieläke on siis Yhdysvaltain sisällissodan peruja, mutta sen jälkeen käytyjen sotien jälkihoito vie yli 40 miljardia dollaria vuosittain mm. veteraanien, heidän leskiensä ja jälkeläistensä eläkkeiden muodossa.

Mukaan on laskettu vuoden 1898 Espanjan ja Yhdysvaltain sodan, ensimmäisen ja toisen maailmansodan, Korean sodan, Vietnamin sodan, kahden Irakin sodan sekä Afganistanin konfliktin aiheuttamat sodanjälkeiset kulut.

Mukana on neljä korvausryhmää: sotainvalidit, palveluksessa kuolleiden tai palveluksessa saatuun vammaan kuolleiden sotilaiden perheet, matalatuloiset sotaveteraanit, jotka ovat yli 65-vuotiaita tai vammautuneita sekä matalatuloisten sotaveteraanien lesket tai vammaiset lapset

1990-luvun alun Persianlahden sodan, sekä 2000-luvulla alkaneiden Irakin ja Afganistanin sodan yhteenlasketut kulut ovat tähän mennessä noin 12 miljardia vuosittain.

Kulut myös kasvavat historiallista vauhtia, koska yhä useampi vammautunut sotilas selviää hengissä mm. lääketieteen kehityksen takia.

Yhdysvaltalaiset UH-1D-helikopterit laskeutumassa poimimaan maavoimien sotilaita.
Yhdysvaltalaiset UH-1D-helikopterit laskeutumassa poimimaan maavoimien sotilaita taisteluiden aikana Saigonin pohjoispuolella toukokuussa 1966.SFC James K.F. Dung / Yhdysvaltain armeija

Myös yli 40 vuotta sitten päättyneen Vietnamin sodan aiheuttamat kulut kasvavat yhä ja ovat nykyisellään noin 22 miljardia dollaria vuodessa.

Perinteisten sotavammojen lisäksi esimerkiksi Vietnamissa käytetyn Agent Orange -nimellä tunnetun kasvimyrkyn yhdistäminen diabetekseen on lisännyt korvausten määrää.

Yhdysvaltain kongressin laskelmien mukaan Vietnamin sota maksoi maalle 738 miljardia (vuoden 2011 arvolla mitattuna).

Uutistoimisto AP:n laskelmien mukaan vuoden 1970 jälkeen veteraaneille ja heidän perheilleen maksetut korvaukset ovat hotkaisseet lisäksi yhteensä noin 270 miljardia dollaria.

Korean sodan kulut ovat asettuneet noin 2,8 miljardin dollariin vuodessa.

Sota maksaa vielä sata vuotta jälkeenpäinkin

Toinen maailmansota maksaa vuositasolla yhä noin viisi miljardia dollaria.

Korkeimmillaan korvaukset veteraaneille ja heidän läheisilleen olivat 46 vuotta sodan päättymisen jälkeen vuonna 1991. Noista huippuvuosista kulut ovat laskeneet noin neljänneksen.

Yhdysvaltain armeijan panssarivaunu ja sotilaita etenemässä Ardennien taistelun aikana.
Yhdysvaltain armeijan panssarivaunu ja sotilaita etenemässä Ardennien taistelun aikana joulukuussa 1944.Chris Clarke / Yhdysvaltain armeija / Truman Presidential Museum and Library

Ensimmäinen maailmansota maksaa yhdysvaltalaisille edelleen noin 20 miljoonaa dollaria vuosittain. 94 vuotta sitten päättyneestä sodasta korvauksia saavista reilusta 2 200:sta ihmisestä noin kolmannes on leskiä ja useat kymmenet heistä ovat jo yli 100-vuotiaita.

Osa tapauksista on kuitenkin erikoisia: 47 leskeä on alle 80-vuotiaita, eli he syntyivät vasta vuosikausia sodan päättymisen jälkeen. Monet naisista olivat 20- ja 30-vuotiaita miestensä kuollessa 1960- ja 1970-luvuilla ja he ovat nostaneet leskeneläkkeitään siitä lähtien.

Yhdysvaltain veteraanihallinnon julkaisemien tilastojen mukaan vuonna 1898 käydyn Espanjan ja Yhdysvaltain sodan jäljiltä eläkettä saa kymmenen yhdysvaltalaista.

Yhteensä heidän eläkkeisiinsä kuluu noin 50 000 dollaria vuodessa.

Lue seuraavaksi