1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. elokuvat

Kimmo Koskela: Soundbreaker

Mies ja haitari. Ensimmäinen mielikuva tuosta yhdistelmästä on Säkkijärven polkka.

elokuvat
Kuva elokuvasta Soundbraker.
Kuva elokuvasta Soundbraker.Koskela Art & Media House
Tähtiä.

Suomalaisen modernin haitarinsoiton mestari Kimmo Pohjonen ei Säkkijärven polkkaa soita, tai voisi soittaakin, mutta luultavasti versiona, jota ei välttämättä tunnistaisi. Tässä hänestä ja hänen todella persoonallisesta musiikillisesta näkemyksestään kertovassa dokumentissa Pohjonen avaa tapaansa tehdä musiikkia ja kertoo sen lähtökohdista.

Elokuva alkaa hyytävillä talvisilla kuvilla, joissa Kimmo Pohjonen kävelee uimahoususillaan järven jäällä. Hänen eteensä avautuu avanto, johon mies hyppää. Sen sijaan, että nousisi saman tien ylös, Pohjonen vajoaa pohjaan ja jää sinne soittamaan haitariaan. Aloitus on hyvin osuva kuvaus siitä, kuinka outoa ja kiehtovaa Pohjosen musiikki on.

Jatkuvassa työntouhussa olevalla Pohjosella on selvästi aina jokin projekti meneillään. Elokuvan aikana hänet nähdään musisoimassa mm. Tansaniassa, jossa hän kertoo löytäneensä musiikillisen suuntansa.

Tämän lisäksi hänet nähdään heilumassa haitarinsa kanssa niin Helsingin juhlaviikoilla yhdessä kuuluisan Kronos kvartetin kanssa kuin painimolskilla ja ladossa, jossa maatalouskoneet antavat rytmin Pohjosen aina villille ja mielikuvitukselliselle musiikille.

Elokuvan punainen lanka on itsensä löytäminen tai etsiminen. Elokuvaa katsellessa näyttää siltä, että Kimmo Pohjosen etsintä sen kuin jatkuu jatkumistaan. Soundbreaker ei välttämättä paljasta paljoa päähenkilöstään ihmisena, mutta muusikkona sitäkin enemmän. Päällimäiseksi jää mielikuva omia polkujaan kulkevasta, hyvin visuaalisesta säveltäjästä, jonka töihin tämän elokuvan jälkeen haluaa ehdottomasti tutustua lähemmin.

Kimmo Koskelan ohjaama dokumentti nähtiin ensimmäistä kertaa Suomessa toissavuotisilla Rakkautta ja anarkiaa -festivaaleilla. Sen jälkeen elokuva on, ennen Suomen ensi-iltaansa, kiertänyt menestyksekkäästi elokuvafestivaaleilla ympäri maailmaa.

Lue seuraavaksi