Lapin taideväellä parempi henki kuin 80-luvulla

Kuvataiteilija Richard Kautton mukaan lappilaisten ammattitaiteilijoiden kesken vallitsee nyt äärimmäisen hyvä henki. Kautton mielestä kahden-kolmen kerroksen väkeä ei enää ole, vaan kaikki vetävät yhtä köyttä. Tuorein esimerkki luovan alan yhteistyöstä on vasta perustettu Kulttuuriyhdistys VALSA Ry, joka vuokraa Valistustalosta isoa ateljeetilaa.

työtilat
Entisen kuntosalin tiloihin rakennettuun ateljeehen tulvii luonnonvaloa. Kuvataiteilija Richard Kauton mukaan tila on ainutlaatuinen ja synnyttää uudenlaista yhteistyötä siellä työskentelevien välille.
Entisen kuntosalin tiloihin rakennettuun ateljeehen tulvii luonnonvaloa. Kuvataiteilija Richard Kautton mukaan tila on ainutlaatuinen ja synnyttää uudenlaista yhteistyötä siellä työskentelevien välille. Maija-Liisa Juntti / Yle

Richard Kautto näkee uuden yhdistyksen olevan tärkeä toimija ajassa, missä kulttuurin varoja leikataan ahkerasti.

Henki on äärimmäisen hyvä. Se ei ole ikinä ollut niin hyvä, edes 80-luvulla.

Richard Kautto

- Kulttuuria leikataan mediassa, museotoimessa ja galleriat eivät meinaa kannattaa. Kaikki ovat huomanneet, että kulttuurissa ollaan heikolla hapella. Esimerkiksi meidän ammattitaiteilijoiden, Lapin taiteilijaseura Ry:ssä ei ole enää mitään kahden-kolmen kerroksen väkeä, vaan kaikki vetävät yhtä köyttä. Voisi sanoa, että sielläkin henki on äärimmäisen hyvä, se ei ole ikinä ollut niin hyvä, edes 80-luvulla.

Kautto on yksi Valistustalon uudessa ateljeessa työskentelevistä taiteilijoista. Hän pitää työtilaa ainutlaatuisena.

- Vaikka kaikki tekevät itsenäistä taiteellista työtä, tässä toimitaan ikään kuin työpajassa. Saamme toisiltamme ideoita ja täällä voi oppia uusia tekniikoita. Täällä voi nähdä kymmenen ainutlaatuista tekniikkaa kerralla, Kautto kertoo.

Ateljee on myös galleria ja työpaja

Kulttuuriyhdistys VALSA Ry haluaa tehdä purku-uhan alla olevasta Valistustalosta Rovaniemelle kulttuurin kodin. Lähes 500 neliön vuokratilat antavat siihen hyvät puitteet.

- Rakennuksen yläkerrassa on ollut jo pitkään start up-yritysten pikkutoimistoja, Tivolin puoli mahdollistaa musiikkitoiminnan ja meidän tiloissa tehdään nyt maalaus-, valokuva-, performanssi- ja videotaidetta. Pitemmällä tähtäimellä tästä on tarkoitus tehdä oikea kulttuuritalo, VALSA Ry:n puheenjohtaja Eveliina Paksuniemi sanoo.

Pitemmällä tähtäimellä tästä on tarkoitus tehdä oikea kulttuuritalo.

VALSA Ry:n puheenjohtaja Eveliina Paksuniemi

Pääsiäisviikonloppuna tilaan avataan Galleria Värinä, jossa on esillä ateljeessa työskentelevien taiteilijoiden töitä. Yhdistyksen tavoitteena on käyttää tilaa myös työpaja-, harraste- ja tapahtumatoimintaan.

Valistustalon ateljee vastaa luovan alan työtilapulaan

Kulttuuriyhdistys VALSA Ry perustettiin 17 luovan alan ihmisen voimin. Richard Kautton mukaan ateljee tuli tarpeeseen.

- Työtilatilanne on ollut Rovaniemellä äärimmäisen heikko. Tämähän lähti siitä, että nuoremmat taiteilijat kuljeskelivat etsimässä työtiloja monta kuukautta. Siinä vaiheessa todettiin, että monet keskustan tyhjistä tiloista olivat aivan liian kalliita nuorille, juuri koulusta valmistuneille taiteilijoille.

VALSA Ry:n puheenjohtaja on samaa mieltä tilojen puutteesta.

- Sekä treenikämpät että kuvataiteilijoiden työtilat tuntuvat olevan kiven alla. Sitä olemme ihmetelleet, että keskustassakin on paljon tiloja tyhjillään, mutta sopuhintaisia työtiloja on hankala löytää. Tämän tilan löytyminen oli onnenpotku meille kaikille, Eveliina Paksuniemi sanoo.