Eksynyt hylkeenpoikanen löytyi keskeltä metsää

Ruotsissa toteutettiin sunnuntaiaamuna pieni pelastusoperaatio, kun kauas metsään päätynyt hylkeenpoikanen palautettiin mereen. Ihmetystä herätti, miten hylje oli päätynyt kilometrien päähän merestä.

luonto

Upsalan poliisi sai sunnuntaiaamuna erikoisen ilmoituksen, kertoo uutistoimisto TT. Hieman hämmentynyt kansalainen kertoi löytäneensä pienen hylkeenpoikasen Älvkarlebyn läheltä, keskeltä metsää. Älvkarleby sijaitsee hieman Gävlen eteläpuolella Upplannissa.

Uppsalan poliisi otti yhteyttä paikallisiin metsästäjiin, jotka ottivat hylkeen hoiviinsa.

Hylje oli kuuden kilometrin päässä lähimmästä avoimesta vesistöstä. Pelastajat pohtivat, miten nuori hylje oli päätynyt lumiseen metsään.

Metsästäjät uumoilivat aluksi, että merikotka olisi siepannut hylkeen jäältä ja sitten pudottanut sen. Hylkeestä ei kuitenkaan löytynyt minkäänlaisia vammoja, se oli hyvässä kunnossa.

Eräs metsästäjistä seurasi hiihtäen hylkeen lumeen jättämää jälkeä ja totesi sen ryömineen itse ensin kolme kilometriä merijäällä ja sen jälkeen vielä kolme kilometriä metsän sisään.

Metsästäjät totesivat, että poikanen oli eksynyt emostaan, ehkä lähtenyt etsimään sitä väärästä suunnasta ja joutunut aivan väärälle seudulle.

Hylje ajateltiin ensin palauttaa mereen samasta kohdasta, kuin se oli noussut jäälle. Tämä oli kuitenkin vaarallista, koska jää oli ohutta. Hylje päästettiin veteen Dalajoen suulta, joka oli sula. Hylkeenpoikanen alkoi heti uida kohti merta.