1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Reseptien kirjoitusoikeus

Reseptihoitajat saavat kohtuullisen korvauksen

Vastikään lisäkoulutuksen kautta reseptinkirjoitusoikeuden hankkineet hoitajat saavat Etelä-Karjalassa kohtuullisen korvauksen työstään. Kaikkialla Suomessa ei kuitenkaan ole näin. Hoitajat ovat joutuneet taistelemaan oikeuksistaan.

Reseptien kirjoitusoikeus
Hoitaja koulutuksessa, lääkäri seuraa vierestä.
YLE

Reseptinkirjoitusoikeuden saaneet hoitajat ovat Etelä-Karjalassa saaneet kohtuullisen korvauksen vastuun lisääntymisestä.

Tehyn pääluottamusmies Jaana Soikkelin mukaan Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirissä ei ole ollut ongelmia asioista sovittaessa. Mm. palkkaukseen liittyvistä asioista on sovittu jo ennen koulutuksen aloittamista.

Eri puolilla Suomea hoitajat ovat joutuneet taistelemaan eduistaan. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa osa kunnista ei ole suostunut maksamaan Tehyn suosittelemaa palkanlisää reseptien kirjoittamisesta.

Eksotessa on tällä hetkellä 12 hoitajaa, joilla on Valviran myöntämä reseptinkirjoitusoikeus. He saavat korvausta lisävastuusta runsaat 500 euroa kuukaudessa. Eksote etsii parhaillaan vapaaehtoisia hoitajia uuteen reseptinkirjoituskoulutukseen.

Lue seuraavaksi