Kuopio vetäytyy Fennovoiman ydinvoimalahankkeesta

Ydinvoimalahanke jätettiin tiukan äänestyksen jälkeen. Valtuutetut tekivät päätöksen äänin 30-29. Vetäytymistä perustellaan hankkeen isoilla taloudellisilla riskeillä.

Kotimaa
Kuopion kaupunginvaltuusto äänesti Fennovoiman ydinvoimalahankkeesta irtautumisesta
Kuopion kaupunginvaltuusto äänesti maanantaina Fennovoiman ydinvoimalahankkeestaYle / Keijo Salokangas

Kuopion kaupunki ei jatka Fennovoiman hankkeessa, jossa Pyhäjoelle suunnitellaan ydinvoimalaa. Kaupunginvaltuusto päätti asiasta maanantai-ltana.

Äänestys syntyi tilanteessa, jossa ratkaistiin, palautetaanko asia jatkovalmisteluun. Asian käsittelyä kokouksessa jatkettiin pienimmällä mahdollisella enemmistöllä, äänin 30 - 29. Käytännössä päätös tarkoittaa sitä, että Kuopion Energia laittaa osuutensa Fennovoimasta myyntiin.

Käsittelyn jatkamisen kannalla olivat perussuomalaisten, vasemmistoliiton ja vihreiden valtuutetut sekä yhtä lukuunottamatta kokoomuksen valtuutetut. Kokoomuksessa Riitta Korhonen äänesti asian palauttamiseksi uudelleen valmisteluun.

Uudelleen valmisteltavaksi asian olisivat palauttaneet kristillisdemokraattien, keskustan ja SDP:n valtuutetut. Heidän mielestään asiaa olisi pitänyt selvittää vielä.

Valtuustossa keskusteltiin muun muassa siitä, voiko valtuusto päättää asiasta olemassa olevilla tiedoilla. Moni valtuutettu olisi halunnut asiaan vielä Kuopion Energian hallituksen lausunnon.

Perusteena taloudelliset riskit

Irtautumisesityksen esitellyt Kuopion kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Kantanen (kok.) perusteli vetäytymisesitystä taloudellisilla riskeillä ja muistutti, että Kuopio on jo mukana Olkiluodon ydinvoimalahankkeessa, kun se omistaa 17 prosenttia Savon Voimasta. Kantanen esitti myös Kuopion Energian ja Savon voiman synergiakeskustelujen aloittamista ja totesi, että Fennovoima-hanke hankaloittaisi mahdollisia yhdistymiskeskusteluja.

Fennovoiman ydinvoimalasuunnitelmista vetäytymistä ajaneen kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Taisto Toppinen piti valtuuston päätöstä loogisena.

- Ennen kaikkea minua huolettaa Kuopion oma talous. Me joudumme käyttämään nämä omat rahamme omiin investointeihin ja silloin ei minusta ole minkään näköistä järkeä lähteä niitä sijoittamaan jonnekin Pyhäjoelle, toteaa Toppinen.

Toppisen mukaan kaupat osakkeista voivat syntyä nopeastikin, mutta myynnissä voi mennä hyvinkin pitkään.

- Sopivassa tilanteessa kun osakkeille syntyy kauppaa, sopiva tilanne ja sopiva hinta, kaupungin tulisi luopua näistä osakkeista. Joka tapauksessa lisäpanostukset tulevat jäämään tähän, toteaa Toppinen.

Hankkeen kannattajien mielestä irtautuminen oli ennenaikaista

Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Hannu Kananen piti irtautumispäätöstä valitettavana. Hän olisi katsonut tilannetta hieman pidemmälle.

- Meidän olisi pitänyt malttaa odottaa joitakin kuukausia seuraavaan vaiheeseen jossa olisi tullut tarkemmat laskelmat siitä, mitä se Fennovoiman hanke on todellisuudessa.

- Toisaalta olisin halunnut, kuten salissa moni puhui, että olisi myös Kuopion Energialta otettu lausunto siitä, mitä se heidän energianhankintaan ja toimintaan vaikuttaa. Nythän se jäi täysin kysymysmerkiksi, totesi Kananen.

Tiukka oli myös irtaantumista esittäneen kaupunginhallituksen äänestys. Kaupunginhallitus esitti maaliskuun alussa hankkeesta luopumista välittömästi äänin 6-5.

Kuopio on tähän mennessä sitoutunut 1,6 miljoonalla eurolla Fennovoiman Pyhäjoen ydinvoimalahankkeen suunnitteluun. Kuopion Energian omistusosuus on kaksi prosenttia ydinvoimalan tuotannosta.

Fennovoiman rivit ovat rakoilleet viime kuukausina sillä hankkeesta ovat vetäytyneet tähän mennessä muun muassa saksalainen E.ON, Atria ja S-ryhmä.