Kolumni: Ihmisen pitäisi saada enemmän munaa

Pääsiäisviikolla on pantava muna pöytään, koska siitä on paljon iloa ja hyötyä, pohtii Mari Siltanen kolumnissaan.

Suomessa tuotetaan noin 63 miljoonaa kiloa kananmunia vuodessa. Kuva: Sanna Kähkönen / Yle

Ihmisen pitäisi saada enemmän munaa. Muualla saadaan kerran päivässä, Suomessa vain joka toinen päivä. Etelänmaalaisilla on tämäkin paremmin.

Espanjalaiset syövät vuodessa melkein 18 kiloa munaa, me vain kymmenisen kiloa.

Meillä vielä on laadukkaita munia, että sinänsä sopisi vedellä naamariin niitä.

Jaa miksi?

Munasta saa melkein kaikkia ravintoaineita. C-vitamiinia nyt ei, eikä kuitujakaan, mutta proteiinia ja esimerkiksi B12-vitamiinia tulee vaikka kuinka.

Muna on vähän kuin banaani, ravintoa kätevässä pakkauksessa. Banaanista poiketen munasta saa jalostettua vaikka mitä, eikä se kerää banaanikärpäsiä.

Muna kuohkeuttaa leivonnaisen, se kiillottaa leivän pinnan ja antaa pullalle väriä. Se pitää kasassa piirakan täytteen ja sopii kaunistukseksi pinaattikeiton pintaan. Siitä saa munakastikkeen ja munavoita piirakan päälle. Ja keitetty muna on mahtava retkieväs!

**Käyttötavat eivät lopu syömiseen. **Kuoret voi panna kukkamultaan lannoitteeksi, kuten Joka naisen niksikirjakin 50-luvulta kertoo.

Eikä sovi unohtaa munien maalaamista! Siitä irtoaa iloa lapsille ja kaksimielisille yhtä lailla. Niin kuin nyt munasta yleensäkin.

Jos kiinnittäisimme muniimme enemmän huomiota, voisimme vaatiakin enemmän. Enemmän rahaa tuottajalle, joka voisi antaa enemmän tilaa kanoille. Muna ei jäisi hyllyyn tai jumiutuisi kurkkuun, vaan sen ottaisi vastaan hyvin mielin.

Munia syömällä voisimme ainakin yrittää saada takaisin sen ajan, kun ruualla oli arvoa. Ruoka ei ollut vain polttoaine tai tarkkailun ja mittaamisen kohde. Se oli jotain minkä edestä rukoilla ja kiittää. Elämänlähde.

Niin että munarikasta pääsiäistä vaan itse kullekin.