1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. noituus

Nytenenä tekee taikojaan: Varikset raakkuvat polkkaa

Viime pääsiäisenä robotin kanssa naimisiin mennyt Noita Nytenenä suunnittelee taas kummia. Huhujen mukaan Nytenenä aikoo järjestää tapahtumia eri puolilla Poria muun muassa jatsien aikaan.

noituus
Musta, korkea, noitamainen hattu kuvattuna vaaleaa taustaa vasten.
Britta Pedersen / EPA

Suuren suosion saanut Noita Nytenä ei täksi pääsiäiseksi järjestä ohjelmaa Taikataloonsa, mutta huhujen mukaan heinä-elokuussa sen sijaan tapahtuu outoja eri puolilla kaupunkia.

Porilaisella Erja Lehtosella on läheiset suhteet Noita Nytenenään. Lehtosen mukaan Nytenenä on tällä hetkellä kotonaan, mutta aikoo pääsiäiseksi lentää Kyöpelinvuorelle.

- Hänhän asuu Siriuksen takana itselleen nimeämällään planeetalla, mutta on kyllä ilmoittautunut Kyöpelinvuoren pääsiäistapaamiseen. Perjantain ja lauantain välisenä yönä hänen voi siis nähdä lentävän taivaalla, jos katsoo oikein tarkkaan.

Erikoisia merkkejä ilmassa

Noita Nytenenä on järjestänyt jo parinkymmenen vuoden ajan Porissa pääsiäistapahtuman. Viime vuonna hänen piti mennä naimisiin uimahallissa ja nai loppujen lopuksi robotin.

- Liitosta ei oikein tullut mitään ja robotti on nyt komerossa ruostuneena, koska noita ei ole jaksanut hoitaa sitä.

Ilmassa onkin varmat merkit, että hän suunnittelee taas jotain.

- Lyttylässä on nähty lumihangessa kiemurteleva sinikeltainen ja hikkaileva käärme. Itse näin viime viikolla kaksi harakkaa hyppimässä pihassa ja rääkkymässä Säkkijärven polkkaa. Viime yönä puolestaan Viikkarissa kolme jänistä ulvoi kuin sudet katulampun alla.

Juhlavuodeksi jotain uutta

Noita Nytenenän Taikatalo täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Juhlavuodeksi Nytenenä on suunnittelemassa jotain uutta.

- 17. heinäkuuta - 18. elokuuta tapahtuu jotain. Tässä tarvitaan varmasti taas lasten apua, jotta selviämme noidan aiheuttamasta kriisistä. Viime pääsiäisenä kaikki halukkaat eivät mahtuneet uimahalliin, joten noita on nyt kehitellyt uuden systeemin. Tapahtumia on mahdollisesti eri puolilla Poria.

Lue seuraavaksi